Huoltaja Seppo Hurme on Lukon liigajoukkueen luottomies

Rauman Lukon kunniagalleriaan nimettiin marraskuussa viisi pitkän linjan taustavaikuttajaa: Inga Helimo, Pekka Rantanen, Rauno Mokka, Tapio Juusela ja Seppo Hurme. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä esittelyvuorossa on huoltaja Seppo ”Sepi” Hurme.

Hän aloitti A-juniorien kanssa 70-luvun alkupuolella ja liigajoukkueen huoltoryhmään hän on kuulunut vuodesta 1976 saakka. Hurme on myös ainoa henkilö, jolla on Lukon kaikki liigamitalit: vuoden 1988 hopea, sekä neljä pronssimitalia vuosilta 1994, 1996, 2011 ja 2014.

Olet teroittanut satojen pelaajien luistimia ja elänyt pukukoppielämää monien erilaisten persoonien kanssa. Miten arki sujuu ja henkilökemiat toimivat tiiviissä työyhteisössä, jossa kuitenkin vaihtuvuutta on jatkuvasti?

- Onhan tässä vuosien mittaan tullut tavattua monenlaisia ihmisiä ja hyvin on enimmäkseen pärjäilty. Minulla ei kielitaitoa juuri ole, mutta ulkomaalaistenkin kanssa on tultu toimeen. Tarvittaessa muilta pelaajilta saa tulkkausapua, mies toteaa leppoisalla Rauman giälellä.

Kiekkoilijoiden työvälineet ovat kehittyneet aikojen saatossa melkoisesti. 70-luvulla jalkoihin laitettiin putkiteräluistimet ja päässä keikkui huteran näköinen Jofa-kypärä. Varusteiden ominaisuudet ovat muuttueet noista ajoista valtavasti. Miten huoltajana olet ylläpitänyt omaa ammattitaitoasi pysyäksesi kehityksen kelkassa mukana?

- Silloin kun Koholla oli aikoinaan tehdas Forssassa kävimme siellä keväisin perehtymässä välineisiin ja niiden tuotekehittelyyn. Nykyään toiminta on kansainvälistä ja tavara tulee pääasiassa Suomen ulkopuolelta. Varustetoimittajien myyntiedustajat kiertävät liigapaikkakunnilla, kun jotain uusia malleja tulee käyttöön. Bauer, CCM ja Warrior ovat tätä nykyä yleisimmät merkit, Hurme kertoo.

Lapiohommissa jo ensimmäistä tekojäärataa rakennettaessa

Yli 45 vuotta jäähalleja ja areenoita kolunneena on matkan varrelle todennäköisesti osunut joitain odottamattomiakin kommelluksia. Näinä vuosina konkarihuoltaja on nähnyt myös hallien olosuhteiden ja pukukoppien viihtyvyyden muuttumisen parempaan suuntaan. Millaisia tarinoita muistuu mieleen näiltä osin?

- Jaa-a, eipä tässä nyt mitään erityisen mehukkaita tarinoita ole kerrottavaksi. Joskus on huoltoryhmän pakettiauto hyytynyt tien sivuun kesken reissun, mutta onneksi näitä sattuu harvoin. Mitä tulee hallien ja pukutilojen tasoon, niin onhan niiden viihtyvyys nykyään aivan toista luokkaa kuin silloin takavuosina, Hurme sanoo.

Lopuksi vielä sama kysymys, joka esitettiin neljälle muullekin kunniagalleriaan valitulle. Miltä tuntui saada oma nimilaatta Kivikylän Areenan edustan Timantteja, Tähdenlentoja ja Perinteitä -patsaaseen?

- Tottakai tällainen mieltä lämmittää. Hieman kyllä yllätyin, että minutkin sinne nimettiin. Toisaalta onhan tässä pitkään jo oltu mukana Lukon kuviossa, jopa siitä asti kun nuorukaisena olin apumiehenä soraa lapioimassa ensimmäistä tekojäärataa rakennettaessa, 77-vuotias Seppo Hurme naurahtaa.

Mestari sorvinsa ääressä - Hurmeen huikea kokemus sekä osaaminen näkyy ja tuntuu kentällä joka päivä