Suomen Jääkiekkoliitolla on ollut tapana palkita vuosittain eri alueidensa ansioituneita seuratoimijoita. Nämä ovat henkilöitä, joiden ahkera ja omistautunut työ on jatkunut seuroissa pitkään joko palkattuna, tai vapaaehtoispohjalta.
Tänä syksynä Vuoden Tekijä -tunnustukset jaettiin Karjala-turnauksen yhteydessä Turussa lauantaina 12. marraskuuta. Rauman Lukosta palkinnon sai Harri Laiho, joka on ollut mukana seuratoiminnasssa jo 80-luvun puolivälistä lähtien. Aluksi omien lastensa harrastusten kautta ja myöhemmin Raumalaiskiekkoilun Tuen piirissä.
Laiho oli mukana käynnistämässä yli 20 vuotta sitten aloitettua perinnettä, jossa Rauman seudun alakoululaisille järjestetään luistelukilpailuja liigajoukkueen kotiotteluiden erätauoilla.
- Olen ollut koulujen ja Tuki ry:n yhdyshenkilönä toiminnan alusta asti. Kahden koronatalven jälkeen saatiin onneksi lapset jälleen kisaamaan areenan jäälle tällä kaudella, Laiho iloitsee.
Hänellä on takana pitkä työura peruskolun opettajana ja rehtorina. Nyt eläkäpäivinään mies jatkaa tärkeäksi kokemaansa asian parissa Lukon taustavaikuttajana.
- Lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut minulle aina sydämen asia. Heidän kokonaisvaltainen kehittymisensä on monen tekijän summa, jossa mm. Lukon kaltaisilla urheiluseuroilla on merkittävä rooli.
Lukuharrastus urheilun rinnalla
Sinikeltaiset värit ja ja lukkolaisuus ovat siis kulkeneet Harri Laihon matkassa jo vuosikymmeniä. Alkuaikoina hän oli mukana jääkiekon kortteliigan valmennuksessa ja sittemmin C-D -ikäluokkien luotsina. Tyttären ringettejoukkeen toimihenkilötehtävissäkin vierähti jokunen vuosi.
Kokonaisvaltaisuus on sana, jota kokenut kasvatusalan konkari korostaa.
- Fyysisen kunnon ja liikunnan ohella on hyvä nostaa esille myös muita kulttuurisia osa-alueita aikuiseksi kasvamisen tiellä. Näitä ovat muun muassa lukeminen ja kirjallisuuden tuntemus. Olen usein rohkaissut nuoria urheilijoita tarttumaan kirjoihin ja saamaan kipinän lukuharrastukseen, Laiho kertoo.
Valinta Rauman Lukko ry:n Vuoden tekijäksi 2022 tuli hänelle kuitenkin yllätyksenä. Mies epäili aluksi, oliko lokakuun loppupuolella saapunut sähköposti tullut ensinkään oikealle henkilölle.
- Piti tosiaan varmistaa pariin kertaan, että huomionosoitus on juuri minulle tarkoitettu. Kyllä kai tässä matkan varrella on tullut tehtyä oikeita asioita, kun tällaisenkin kokemuksen sain osakseni. Kiitollisena otan tunnustuksen vastaan, Laiho päättää.
Onnittelut vielä Harrille koko seurayhteisön puolesta!
Länsirannikon alueen Vuoden Tekijöitä (Kuva: Jasmina Välikangas / Jääkiekkolitto)
22.04.2025 14.00 | Varusvarasto kesälomalla |
04.04.2025 11.00 | Lukon naisten ja juniorijoukkueiden vastuuvalmentajat kaudella 2025–26 |
31.03.2025 21.00 | "Urheilullinen menestys ja jäsenmäärien kasvu ilonaiheina" |
25.03.2025 15.00 | Lukon U16 SM-joukkueen jäsenille kausipalkintoja |
17.03.2025 20.00 | Lukon U18 SM-joukkueen jäsenille kausipalkintoja |
13.03.2025 14.15 | AHL is back! |