Möllin kiemurat – Lukko kunnioittaa seuralegendaansa Möllin nimikkoannoksella

Matti ”Mölli” Keinonen on pelaaja, jonka jokainen jääkiekkoa hiukankin pitempään seurannut tietää.

Keinonen tuli tunnetuksi paitsi taitavana luistelijana ja harhauttelijana, mutta myös omaperäisistä kiemuroistaan. Nyt seura haluaa kunnioittaa Keinosen upeaa jääkiekkouraa luomalla legendan lempinimeä kantavan ruoka-annoksen, Möllin kiemurat. Annoksen hinta on Möllin pelinumeron mukaisesti seitsemän euroa.

Huomenna, Matin nimipäivänä, 24. helmikuuta myyntiin tulevan annoksen hienoin piirre on se, että jokaisesta myydystä annoksesta ohjataan kaksi euroa lyhentämättömänä tulevaisuuden tähtipelaajille, Lukon kaikkein pienempien kiekkoharrastajien hyväksi.

- Maailma muuttuu. Omassa nuoruudessani kesken pelin me haettiin maila kentältä, jos se joltain sattui katkeamaan. Eikä peliä sen tähden vihelletty poikki edes, vaikka tuomari meidän poikien touhut hyvinnäkikin. Silloin uuden mailan hankinta-ajatuskin oli utopiaa. Ei sellaiseen kellään ollut varaa. 1950-luvulla vieraspeleihin mentiin junalla Raumalta Tampereelle. Sitä tunsi olevansa kova jätkä, Mölli muistelee.

Mitä terveisiä seuralegenda haluaa lähettää nykyisille kiekkojunioreille ja mitä ajatuksia lehväslogon näkeminen tänä päivänä herättää?

- Usko itseesi, riippumatta siitä minkälainen pelaaja olet. Kotiseuturakkaus on ensimmäinen mieleen tuleva asia, kun Lukon lehväslogo sattuu vastaan tulemaan. Lukko on minulle niin kuin koko seudulle iso asia”, Mölli päättää.

Annoksen nimi kuvaa mainiolla tavalla taituria itseään ja sen taustalta löytyy hieno tarina. Annoksen ideoi Juniorilukon markkinointi -ja viestintäpäällikkö Mikko Aikko yhdessä Keinosen perheen kanssa. Möllin kiemurat-annosta myydään Häpläntie 9:stä löytyvän Sinisaaren Autogrillin lisäksi myös ravintola Tifosissa, sekä ensimmäisen kerran Lukon liigapelissä 1.3. Kivikylän Areenan Penalty Pubissa.

Kiitos Touhulan päiväkodille askarteluavusta!

Matti ”Mölli” Keinosen ura:

Möllin pelinumero, seitsemän (7) on jäädytetty Rauman Lukossa.

Suomen jääkiekkomuseo on aateloinut Keinosen Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 50. Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n Hall of Fameen eli kiekkosuuruuksien galleriaan hänet valittiin kahdeksantena suomalaispelaajana vuonna 2002.

Keinonen pelasi 196 maaottelua Suomen jääkiekkomaajoukkueessa ja teki niissä 71 maalia ja 49 syöttöä eli yhteensä 120 tehopistettä. Hän on pelannut yksissätoista maailmanmestaruuskisoissa vuosien 1962 ja 1975 välillä ja kaksissa olympialaisissa vuosina 1968 ja 1972.

Hän pelasi Rauman Lukossa vuosina 1962–1966 ja oli voittamassa Lukon toistaiseksi ainoaa SM-kultaa vuonna 1963. Pelejä kertyi SM-tasolla yhteensä 267 ottelua, joissa syntyi 186 maalia ja 125 syöttöä eli 311 tehopistettä. Mölli lopetti peliuransa pääsarjatasolla kauteen 1977–1978. Peliuransa jälkeen Keinonen valmensi kaikkia länsirannikon SM-liigaseuroja (TPS, Lukko, Ässät). Valmennusurallaan hän voitti kaksi SM-hopeaa, TPS:ssa 1985 ja Lukossa 1988.

Mikko Aikko ja Matti Keinonen

Pari viikkoa ennen Coloradon 1962 MM-kisoihin lähtöä elämässäni oli sattunut hyvin ratkaiseva tapaus. Tapaus, joka muutti koko elämäni. Ja muutti sen ehdottomasti hyvään, onnelliseen suuntaan. Tutustuin Taija-Liisa Huttuseen, josta myöhemmin tuli vaimoni.

Kaksoisveljeni Uti oli ollut jossakin tilaisuudessa, jossa Taijakin oli mukana, ja puhui erittäin ylistävästi kivasta koulutytöstä, joka osasi ranskaakin. Minä kiinnostuin ja aloin mietiskellä, miten pääsisin tutustumaan siihen tyttöön. Kuten ehkä muistatte, seurustelu tyttöjen kanssa ei siihen mennessä ollut kuulunut kaikkein suurimpiin harrastuksiini.

Yhtenä kauniina päivänä Taija sitten tuli kadulla vastaan. Ei ollut monta sekuntia aikaa miettiä pelinavausta. Kun en muutakaan keksinyt, töksäytin: – Hei, sano jotakin ranskaksi. En tiedä, oliko se ranskaa, jota Taija minulle latasi pienen pätkän, tiedän vain että sydämeni pompotti villisti sitä kuun¬nellessani. Ja kai Taijakin jotakin tunsi, koska hän suostui lähtemään kanssani tanssimaan seuraavana lauantaina.

Raumanlinnan juhlasalissa ne tanssit pidettiin. Taisivat olla elämäni suurimmat tanssiaiset, ainakin tärkeimmät. En ole koskaan ollut mikään erikoinen parkettien partaveitsi. Kotimatkalla piti näytellä suurta kavaljeeria ja tarjota daamilleen jotakin. Rahaa ei kuitenkaan ollut taskussa enempää kuin kaksi (= 2) markkaa, joilla ostin kioskista nakkeja. Mutta Taijallapa ei ollutkaan nälkä.

– Hyvä on, ei taida maittaa minullekaan, sanoin komeasti ja heitin nakit menemään. Minulla kuitenkin oli nälkä kuin sudella. Saatolta palatessani kaivoin pakastetut nakit lumihangesta ja söin hotkimalla. Ja samalla onnellisena siitä, että aavistelin elämäni saaneen ratkaisevan käänteen.

Coloradon joukkueelta taisi lähteä ylivoimaisesti eniten kirjeitä eräälle vaalealle Taijalle Raumalle. Enkä niitä turhaan lähetellyt, koska Rauman Pyhän Ristin kirkossa myöhemmin tapahtui se elämäni myöntymys, jota en ole ikinä katunut. Niin vastavirran kiiski kuin olenkin luonteeltani monien — ainakin ja toivottavasti vastustajien – mielestä.