Lukko ry:n puheenjohtaja Sami Junnila: "Organisaatio on osoittanut toimintakykynsä"
10.3.2021 19:48 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Koronavuoden haasteet ovat pitäneet Junnilan kiireisenä

Rauman Lukko ry:n puheenjohtajana 16.3.2020 aloittanut Sami Junnila tuskin osasi vuosi sitten vielä aavistaa, minkälainen muutosprosessi seurassa tullaan käymään läpi lyhyehkön ajan sisällä. Junnila otti puheenjohtajuuden vastaan Mikko Kososelta, joka oli ollut tätä ennen kahdeksan vuotta nuijan varressa.

Vallanvaihto osui juuri samoille päiville, kun Suomen valtioneuvosto aloitti järeät yhteiskunnan sulkutoimet valmiuslain nojalla. Koronapandemian puhkeaminen pakotti urheiluseurat nopeisiin ratkaisuihin, joten jääkiekko- ja ringettekauden huipennus jäi Raumallakin kokematta.

Miltä tilanne näyttää taustapeiliin katsottaessa nyt, kun elämme maaliskuuta 2021?

- Olen kovin harmissani kaikkien lukkolaisten puolesta, että emme ole voineet pelata kaikkia pelejä ja turnauksia asetettujen määräysten vuoksi. Pelit, turnaukset ja bussireissut ovat kuitenkin monelle se kauden tärkein juttu, Junnila sanoo.

- Esitän tässä isot kiitokset kaikille oto-toimihenkilöillemme. He ovat osaltaan mahdollistaneet kuluvan kauden läpiviemisen näissä poikkeuksellisissa oloissa. Olemme pystyneet Lukossa harrastamaan ja harjoittelemaan osin normaalistikin, vaikka kaikkialla Suomessa tilanne ei ole ollut yhtä hyvä.

Viime keväänä seuran hallitus reagoi Junnilan johdolla viipymättä muuttuneeseen tilanteeseen, eikä kovilta sopeutustoimiltakaan voitu välttyä. Lomautusten lisäksi jouduttiin tekemään pitkän tähtäimen rakennemuutoksia jatkuvuuden turvaamiseksi.

- Taloudellisesti tämä toi meille ison haasteen, koska harrastuksestamme ei saa tulla liian kallista. Sen vuoksi meidän on oltava myös organisaationa kustannustehokas. Haluamme Lukko-perheessä mahdollistaa jääurheilun harrastamisen mahdollisimman monelle lapselle, Junnila painottaa.

Puheenjohtajan arvion mukaan tehdyt ratkaisut olivat hyviä ja uusi organisaatio on osoittautunut toimintakykyiseksi

- Meillä on tosi ammattitaitoinen henkilökunta ja heille kuuluu myös suuri kiitos hyvästä työstä. Toki vielä riittää paljon tekemistä ja seuran kehittämiseen tähtääviä muutoksia on luvassa jatkossakin.

Kannustaja-yhteistyöstä tukea alueen muillekin seuroille

Siviilityössään Osuuskauppa Keulan toimialajohtajana Sami Junnila on seurannut kaupan alan trendejä ja ihmisten kulutuskäyttäytymistä vuosien ajan. Korona-aika on näkynyt vaihtelevasti eri sektoreilla.

- Ravintolat ovat kärsineet rajoituksista, mutta päivittäistavarakaupan kehitys on ollut myönteistä. Etenkin ruuan verkkokaupassa on nähty poikkeusolojen aikana rajua kasvua, Junnila kertoo.

Ydintoimintojensa ohella Keula toteuttaa myös muita tärkeäksi kokemiaan hankkeita. Lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen tarkoitettu Kannustajat-yhteistyö on tästä hyvä esimerkki. Joulun alla saatiin mieluisa uutinen, jossa kerrottiin Keulan lahjoittamasta 25 500 euron tukipotista alueen urheiluseuroille. Saajien joukossa on Rauman Lukko ry:n lisäksi 14 muuta seuraa ja yhdistystä.

- Alueen hyvinvointi on meille tosi tärkeää. Kuluvana vuonna vaihtoehtoja tulee lisää ja toivottavasti pääsemme ensi joulukuussa maksamaan vielä tätäkin suuremman tukisumman.

Katseet on monilla tahoilla suunnattu vahvasti eteenpäin, vaikka virusepidemia ei osoita vielä hiipumisen merkkejä. Rokotustahdin eteneminen väestötasolla antaa kuitenkin toivoa siitä, että ensi syksynä voitaisiin vihdoin palata takaisin ”vanhaan normaaliin”.

- Katsomme Lukossa tulevaisuuteen positiivisin mielin. Kauden 2021-22 suunnittelu on jo pitkällä, joten toivottavasti pääsemme mahdollisimman pian taas harrastamaan normaalisti, Sami Junnila toteaa haastattelun päätteeksi.


   
Lisää uutisia
Rauman Lukko ry
«  Huhtikuu   »
Kategoriat