On taas tullut se aika vuodesta, kun autoiljoiden on syytä tarkistaa renkaittensa kunto ja varautua talven tuloon. Vianor Rauma on luotetettava autonhuolto- ja rengasliike, jossa asiointi käy sujuvasti. Mikäli vanhat nastat tai kitkat ovat jo tulleet tiensä päähän, löytyy Vianorilta kattava valikoima uusia renkaita tulevien talvikelien varalle.
Juniorilukkomme-konseptiin perustuen Vianor Rauma on ollut seuramme virallinen yhteistyökumppani keväästä 2019 lähtien. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakas voi ostaessaan Vianorilta tukea haluamaansa Lukon juniorijoukkutta, kunhan muistaa mainita kassalla mitä joukkuetta haluaa tukea.
Miltä tuleva rengassesonki näyttää ja onko vaihtopisteille jo tullut ruuhkia? Kysymyksiimme vastaa Vianor Rauman palvelupisteen päällikkö Ari Lintunen.
- Nyt lokakuun puoliväliä kun mennään, niin jonkin verran ovat asiakasmäärät lisääntyneet, mutta mitään pitkiä jonoja ei ole vielä syntynyt. Meillä on kymmenkunta kausityöntekijää palkattuna syksyn kiireisimmälle ajalle.
Uuden tieliikennelain mukaan talvirenkaita tulee käyttää nyt marraskuun alun ja maaliskuun lopun välisenä aikana, jos keli sitä vaatii. Aiemmin talvirenkaita piti käyttää määrättynä ajankohtana kelistä riippumatta. Onko asiakkailta tullut kyselyjä paljon tähän liittyen?
- Muutamia yksittäisiä tiedusteluja tästä asiasta on tullut. Ei kuitenkaan mitään suurta epätietoisuutta ole tässä ilmennyt, Lintunen sanoo.
Nokian Hakkapeliitat keihäänkärkenä
Entä onko tälle talvelle jotain tiettyjä rengasmalleja tai kampanjatuotteita, joita haluaisit nostaa esille?
- Valikoiman keihäänkärkenä voidaan tänäkin vuonna pitää esimerkiksi Nokian Hakkapeliitta R3 renkaita. Muutenkin ”Nokialaiset” ovat vankkaa ja tunnettua laatua kautta linjan.
Ari Lintunen tunnustautuu itsekin innokkaaksi kiekkomieheksi. Oletko jo käynyt tällä kaudella jäähallilla liigapelejä katsomassa?
- Lukko-SaiPa -matsin näin äskettäin Kivikylän Areenalla paikanpäällä. Ja harrastejoukkueessa tulee silloin tällöin pelailtua vapaa-ajalla kun työkiireiltä ehtii, hän kertoo.
Onko ketään tunnettuja lukkolaisia, entisiä tai nykyisiä pelaajia ja valmentajia käynyt teillä rengasasioilla?
- Onhan niitä aika ajoin näkynyt. Muistaakseni ainakin Vehasen Pete, Hämäläisen Eepi ja Niskalan Janne on käynyt meillä asioimassa, Lintunen toteaa lopuksi.
Vianor palvelee Raumalla osoitteessa Metallitie 5A. Tervetuloa!
Aukioloajat:
ma-pe: 7.30 - 17.00
Lisäksi myös lauantait 17.10 ja 24.10 klo 9.00 - 14.00.
06.06.2025 11.35 | Gottippäi -hyväntekeväisyysgolf Raumalla pe 25.7.2025 |
06.06.2025 09.00 | Joukkue- ja kiertopalkinnot 2024-2025 |
22.04.2025 14.00 | Varusvarasto kesälomalla |
04.04.2025 11.00 | Lukon naisten ja juniorijoukkueiden vastuuvalmentajat kaudella 2025–26 |
31.03.2025 21.00 | "Urheilullinen menestys ja jäsenmäärien kasvu ilonaiheina" |
25.03.2025 15.00 | Lukon U16 SM-joukkueen jäsenille kausipalkintoja |