Rauman Lukon junioritoiminnan kauden 2024-2025 suuntaviivat talouden ja hallinnon osalta laadittiin viime maaliskuun kevätkokouksessa. Tuolloin budjetoinnin yhteydessä tehtiin tiettyjä muutoksia pelaajilta ja joukkueilta perittäviin maksuihin. Puheenjohtaja Sami Junnila kertoo tarkemmin mistä on kyse.
- Viimeiset kaudet ovat olleet Lukko ry:lle taloudellisesti raskaita ja meidän piti reagoida yleisen kustannustason nousuun. Siksi jään tuntihintaan tulee 5 € lisää, eli se on jatkossa 105 €/h kaikissa seuran käyttämissä jäähalleissa (Tuki-Areena, Äijänsuo, Eurajoki). Seuramaksuihin tulee 15 % nousu viime kauteen nähden. Tämä korotus on ensimmäinen sitten 2000-luvun alkupuolen jälkeen. Varuspankki- ja jäsenmaksut säilyvät ennallaan. Samoin U9-U12 -ikäluokkien jääharjoitusten kertamaksu, Junnila sanoo.
Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että Raumalaiskiekkoilun Tuki ry:n ja Lukko-säätiön satsaukset alueen jääurheiluun ovat yhä varsin merkittävät. Seuran tavoitteena on etsiä kustannustehokkaita tapoja toimia, jotta pelaajakohtaiset kulut pysyvät mahdollisimman alhaisina.
- Yllä mainittujen korotustenkin jälkeen perittävät maksut kestävät hyvin valtakunnallisen vertailun muihin seuroihin nähden. Saamme olla todella kiitollisia Tuki ry:lle ja säätiölle, joiden ansioista meillä Raumalla on mahdollisuus toimia tällä tasolla ja näin hienoissa puitteissa ja laadukkaan valmennuksen parissa. Lukko-perheen tuki kattaa noin 65 % koko seuramme kustannuksista, Junnila valaisee.
Tuki-Areenan piharemontti alkaa
Puheenjohtaja nostaa esille vielä muita keskeisiä hankkeita uuden kauden kynnyksellä.
- Tuki-Areenan paikoitusalueella autojen pysäköinti ja liikenteen sujuvuus on koettu hankalaksi etenkin vilkkaimpina aikoina. Tähän on tulossa muutos, sillä kaivattu sorapihan remontti alkaa nyt syksyllä ja tämä tullaan toteuttamaan kahdessa osassa, eli se saa alsfalttipinnan ensi kesän aikana.
Rauman seudun tekojääkenttien (Pyynpää, Lähdepelto, Eura) lisäksi rakenteilla oleva jääpuisto saa myös Junnilalta kiitosta.
- Säätiön johtama hanke täydentää hienosti tätä tarjontaa. Jääpuisto on paikka, jossa voi turvallisessa ympäristössä ottaa ne ensimmäiset luistimen piirrot ja mahdollistaa luistelun aivan kaupungin keskustassa. Puisto tulee olemaan mailaton, eli varmasti kaikenlaista tapahtumaakin tämän ympärille tullaan rakentamaan.
Sami Junnila
31.01.2025 13.30 | Tukea harrastamisen kuluihin - hakuaika 3.2.-2.3.2025 |
27.01.2025 13.00 | Lukon pelaajia Leijona-paitaan helmikuun maajoukkuetapahtumiin |
21.01.2025 11.15 | Puustellin Vuoden Kiekkoäiti -finalistit esittelyssä – mukana kolme loistava ehdokasta! |
11.11.2024 10.45 | Rauman Lukon Vuoden tekijä -tunnustus Joonas Järvenpäälle |
08.11.2024 11.45 | Uudella jääkiekkokirjalla tuetaan Lukon Special Hockey -toimintaa |
22.08.2024 12.15 | Lukko-perhe 2024 -liite luettavissa verkkojulkaisuna |