Mönkkäriarpajaisten pääpalkinto luovutettiin voittajalle - katso kaikki voittajat
SeuraJulkaistu: 25.10.2020 00.00

Mönkkäriarpajaisten pääpalkinto luovutettiin voittajalle - katso kaikki voittajat

Rauman Lukko ry:n järjestämän mönkkäriarpajaisten pääpalkintona ollut Can Am -mönkijä on saanut uuden omistajan. Arvonta suoritettiin Lounais-Suomen poliisiviranomaisten valvomana Kivikylän Areenalla launtaina 17.10. pelatun Lukko-KooKoo -ottelun päätyttyä, kun 6000 sählypallon seasta nousi arpa numero 4111.

Voittaja on naantalilainen Anneli Holmberg. Puhelinsoitto Lukon toimistolta yllätti hänet iloisesti.

- Sanattomaksi siinä aluksi meni, että voiko näin käydä. Muutaman minuutin päästä totuus kuitenkin valkeni. Yhden ainoan arvan ostin, joten olihan tämä melkoinen onnenkantamoinen, Holmberg kertoo.

Mönkkäriarpajaisten järjestämisen syynä oli kuluvan vuoden odottamattomat tapahtumat, jotka ovat olleet urheiluseuroillekin taloudellisesti haastavaa aikaa. Viiden euron kappalehintaan myydyillä arvoilla kerättiin varoja sekä Lukko ry:lle, että seuran eri joukkueille.

Holmberg oli ostanut voitokkaan arpansa Lukon F-tyttöjen ringettejoukkueessa pelaavalta lapsenlapseltaan Sanniina Salliselta.

- Ihan oikeaan kohteeseen tuotot menevät, sillä lapset tarvitsevat varsinkin tällaisina aikoina hyviä ja tuettuja harrastusmahdollisuuksia, Anneli Holmberg toteaa.

Pääpalkintona ollut 8490 € arvoinen Can Am -mönkijä on täysin uniikki kappale ja siihen tehdyt upeat Lukko-aiheiset maalaukset ovat raumalaisen taidemaalari Keijo Erakkeen käsialaa.

Toimitusjohtaja Leo Mikolan mukaan yhteistyö Juniorilukon kanssa on herättänyt asiakkaissa mielenkiintoa.

- Todella moni liikkeessämme asioinut on tiennyt Lukko-mönkijästä ja arpajaisista. Kokonaisuudessaan tästä jäi positiivinen fiilis ja uskon, että projekti osaltaan vauhdittaa mönkkärimyyntiämme, kunhan tehtaan toimitukset saadaan taas kunnolla rullaamaan, Mikola sanoo.

Satakunnan suurin Can Am -mönkijöiden jälleenmyyjä Konekeskus Mikola palvelee Raumalla osoitteessa Kaaritie 1.

Arvontapallot Kivikylän Areenalla

Muut voitot arvottiin seuraavasti:

Kotimainen Helkama Senator -polkupyörä, arpanro. 4094 Oskari Pernu. WH1000 Mark3 langattomat vastamelukuulokkeet, arpanro. 232 Janne Haavisto. Playstation 4 pelikonsoli Fortnite, arpanro. 4050 Jarno Aaltonen. Bauer S19 Vapor Flylite maila Ville Heinolan nimmarilla arpanro. 4098 Pekka Koskinen. Verona matto (160x230 cm) arpanro. 665 Mikko Ojala. Peltor MT16H210F kuulosuojaimet, arpanro. 3946 Ari Alagoda. Power Slider liuku treenilauta, arpanro. 2369 Robert Saarela. Mastermark sisustustakka, arpanro. 480 Tiina Puisto. Rauman Lukon huppari aikuisten koko, arpanro. 2457 Kaija Palomäki ja arpanro. 1640 Jarkko Heikola. Rauman Lukon jumppakassi ja juomapullo, arpanro. 4357 Birgitta Lindqvist ja arpanro. 2522 Marja Vastiala. Rauman Lukon pipo ja kaulahuivi, arpanro 1620 ei nimen julkaisulupaa, arpanro. 3642 Keijo Koskinen sekä arpanro. 5878 Seija Mikola-Stenber. Rauman Lukon saunamittari, arpanro. 4451 Hilla Valonen, arpanro. 5837 Sini Vahteristo ja arpanro. 3752 Elena Kim. Oras Hydra suihkusetti 390, arpanro. 423 Eemi Paassilta, arpanro. 1416 Heli Holtari, arpanro 4100 Oona Salminen, arpanro. 1743 Ilkka Tetri ja arpanro. 4399 Lasse Hellsten.

Kultainen hetki - kantavat siivet -kirja, Samuli Lahdenmaa, 75 kpl. Voittoarvat: 532, 584, 1915, 712, 2621, 1920, 629, 1056, 262, 4090, 2517, 4278, 5883, 4060, 2683, 5932, 450, 5806, 5314, 5651, 1798, 4061, 3098, 5999, 3368, 427, 3729, 813, 3252, 5723, 5295, 1759, 4438, 783, 1600, 4005, 3638, 5673, 1380, 617, 1854, 359, 1276, 4212, 1951, 4055, 272, 1615, 3441, 3697, 5823, 1896, 4365, 2320, 1621, 4433, 2508, 4400, 5250, 498, 2456, 2239, 916, 756, 3030, 4391, 5546, 1521, 1774, 4012, 5613, 3732, 844, 4232 ja 3927.

Kaikkiin voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Rauman Lukko ry onnittelee kaikkia voittajia ja kiittää arpajaisiin osallistuneita seuramme ja sen joukkueiden toiminnan tukemisesta!