Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila vaikuttaa väistämättä monen jääurheiluperheen arkeen. Kun toimintamme jossain kohtaa pääsee taas jatkumaan, palaa tauolta perheitä, joiden talous on heikentynt lomautusten ta työttömyyden takia.
Pyrimme osaltamme helpottamaan jääurheiluperheidemme taloushuolia, kun kiekko ja rinkula jälleen jäälle tippuu ja harrastustoiminnasta kuluja alkaa taas tulla. Käynnistämme 16.4.2020 Mahdollista lapselle harrrastus -varainkeruukampanjan, josta kertyvän lahjoitustuoton ohjaamme lyhentämättömänä jääkiekon ja ringeten ikäkausijoukkueiden jääurheilutoiminnasta aiheutuvien maksujen pienentämiseen.
Yhdenkään lapsen jääurheiluharrastus ei saisi loppua koronan takia.
Kaikki yli 100 € lahjoittaneet - yksityiset henkilöt, yritykset tai kolmannen sektorin tahot saavat halutessaan nimensä Tuki-Areenan seinälle 1.9.2020-30.4.2021 väliseksi ajaksi kiinnitettävään Juniori-Lukko on minulle sydämen asia – kunniatauluun, joka tulee näkyville myös juniorilukko.fi -etusivulle.
Voit itse määritellä summan ja lahjoittaa sen Rauman Lukko ry:n pienkeräystilille: FI50 5630 0020 4758 09.
Viesti: Sydämen asialla. Laita viestiin myös lahjoittajan nimi, jos haluat sen julkisesti esille kunniatauluun.
Pienkeräyksen järjestäjänä toimii Rauman Lukko ry, Kuninkaankatu 3, 26100 Rauma.
Iso kiitos tärkeästä tuesta jääurheilua Lukossa harrastavien lasten ja nuorten hyväksi!
22.04.2025 14.00 | Varusvarasto kesälomalla |
04.04.2025 11.00 | Lukon naisten ja juniorijoukkueiden vastuuvalmentajat kaudella 2025–26 |
31.03.2025 21.00 | "Urheilullinen menestys ja jäsenmäärien kasvu ilonaiheina" |
25.03.2025 15.00 | Lukon U16 SM-joukkueen jäsenille kausipalkintoja |
17.03.2025 20.00 | Lukon U18 SM-joukkueen jäsenille kausipalkintoja |
13.03.2025 14.15 | AHL is back! |