
Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Rauman Lukko ry keskeyttää jääkiekko- ja ringetteharjoitustoimintansa toistaiseksi 31.3.2020 saakka. Myös laukaisuhalli Super Arena on kiinni 31.3.2020 saakka. Jatkosta päätetään terveysviranomaisten suositusten perusteella ja siitä tiedotetaan erikseen.
Jääkiekkoliiton hallitus on eilen illalla pitämässään kokouksessaan päättänyt, että kaikkien Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen sarjatoiminta päättyy tältä kaudelta. Päätös astui voimaan välittömästi. Tämä tarkoittaa, että kaikki jäljellä olevat pelit, pelitällit ja turnaukset perutaan kaikilla sarjatasoilla. Päätöksen vaikutuksista kauden 2019–20 sijoituksiin ja kauden 2020–21 sarjapaikkoihin tiedotetaan kootusti kevään aikana.
Myös Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton ottelutapahtumat perutaan perjantaista 13.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia. Tämä koskee kaikkia liiton ja sen jäsenseurojen alaisia ottelutapahtumia ja turnauksia sekä maajoukkuetoimintoja.
Noudatamme seurassa aina viranomaisten ohjeita. Terveys on etusijalla jokaisessa päätöksessämme. THL:n ohjeistuksia ja koronavirukseen liittyvää uutisointia voi lukea tarkemmin täältä.
Uutista päivitetty 13.3.2020 klo 12.10 koskien laukaisuhalli Super Arenaa.
| 15.10.2026 10.45 | Ostamalla Lukko ry:n joulukalenterin tuet seuran juniorityötä |
| 12.10.2026 17.00 | Lukosta viisi pelaajaa poikien Pohjola-leirille 21.-25.10.2026 |
| 07.10.2026 16.00 | Kutsu Rauman Lukko ry:n syyskokoukseen 19.10. |
| 01.10.2026 11.30 | Lukko-säätiöltä tukea harrastamisen kuluihin – hakuaika 5.-31.10.2026 |
| 25.09.2026 18.30 | Ringette E-joukkueen Anni Holkko Lukon syyskuun juniori |
| 25.08.2026 11.30 | Lukon ja yhteistyöseurojen tyttökiekkotoiminta kaudella 2026-2027 |