Jääkiekkoliiton edustajat seuravierailulla Raumalla
SeuraJulkaistu: 05.06.2019 00.00

Jääkiekkoliiton edustajat seuravierailulla Raumalla

Suomen Jääkiekkoliiton vasta valittu harrastamisen kehityspäällikkö Kim Sällström (kuvassa vasemmalla) ja SJL:n Länsirannikon aluepäällikkö Heikki Suutala (kolmas vasemmalta) tekivät keskiviikkona 5.6. seuravierailun Raumalle.

Sällströmin johdolla arvioitiin harrastejääkiekon näkymiä Lukon kannalta, mm. millaisia rekrytointimalleja ja -väyliä on käytettävissä. Myös tyttö- ja naiskiekon, ringeten sekä erityistyisryhmien asiat olivat esillä.

- Tiesin toki jo ennalta, että Lukko on iso ja merkittävä toimija Rauman seudulla. Jääkiekon vaikutus on suuri tämän kokoiselle kaupungille. Vierailun myötä oli hienoa huomata se, miten monipuolista ja eri kohderyhmät huomioivaa jääkiekkotoimintaa Lukossa järjestetään. Täällä yhdenvertaisuusasiat on toteutettu esimerkkillisesti, Sällström toteaa.

Tuki-Areenan kupeeseen kohta avattava tekniikkaharjoittelu- ja laukaisuhalli teki myös vaikutuksen kehityspäällikköön. Toiveissa on, että tällaiset uudet hankkeet ja eritoten Leijonien tuore maailmanmestaruus innostavat ihmisiä entistä enemmän lajin pariin ja itse pelaamaan.

- Suomen maajoukkueitten, niin miesten, naisten kuin tyttö- ja poikajoukkueitten viimeaikainen kansainvälinen menestys nostaa toivottavasti myös ihan tavallisten harrastajien intoa lajin kokeiluun. Olipa kyseessä perinteiset pihapelit, ”pipolätkä”, tai esimerkiksi seurojen pyörittämä Easy Hockey -toiminta, Kim Sällström sanoo.

Hän siirtyi Jääkiekkoliittoon Salibandyliitosta toukokuun alussa. Kehityspäällikön toimi on uusi ja se on perustettu suomalaisen jääkiekon 2018-20 strategiassa asetetun päämäärän saavuttamiseksi: tavoitteena on rekisteröityjen jääkiekon harrastajien määrän kasvattaminen 85 000 harrastajaan strategiakauden loppuun mennessä.

Otsikkokuvassa ovat Sällströmin ja Suutalan lisäksi Lukko ry:n toiminnanjohtaja Jari Neuvonen, juniorivalmentajat Janne Mäkitalo ja Tommi Kaikkonen, sekä markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mikko Aikko.