Lukko palkitsi vuoden juniorin ja vuoden seuratyöntekijän
SeuraJulkaistu: 29.12.2018 00.00

Lukko palkitsi vuoden juniorin ja vuoden seuratyöntekijän

Lauantaina 29.12.2018 Kivikylän Areenalla juhlistettiin 90-vuotiasta Suomen Jääkiekkoliittoa ja kunnioitettiin samalla raumalaisia jääkiekkoperinteitä.

Illan Lukko-TPS -liigaottelun alkuseremonioissa punaisella matolla nähtiin viime vuosikymmenten huippupelaajia ja ns. lukkoikoneita. Lisäksi julkistettiin vuoden juniori ja vuoden seuratoimija.

Vuoden juniori: Saku Leskinen

Puolustajana pelaava Saku Leskinen siirtyi D1-juniori-ikäisenä Eurajoen Lätkästä Rauman Lukkoon. Tällä kaudella hän edustanut sinikeltaisissa B1- ja C1-nuoria ja on ollut joukkueidensa runkopelaajia.

Ensimmäiset maaottelunsa hän pelasi leijonapaidassa, kun Suomen alle 16-vuotiaat pojat kohtasivat Vierumäellä viime lokakuussa kolmen maaottelun sarjassa Saksan.

Saku on erinomainen esimerkki todellisesta joukkuepelaajasta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Hän oli palkitsemispäivänä juuri U16-maajoukkueen mukana neljän maan turnauksessa Saksan Füssenissa, joten palkinnon vastaanotti Sakun isä Vesa Leskinen.

- Onhan tämä hieno tunnustus seuralta. Saku on tunnollinen harjoittelija ja varsinkin tällä kaudella kehitys on ollut huomattava, josta maajoukkuepaikkakin on osoituksena. Pojan puolesta isot kiitokset Lukolle tästä tunnustuksesta, Vesa Leskinen kommentoi.

Vuoden juniori saa palkinnoksi Petri Vehasen käyttämän Leijona-pelipaidan, kunniakirjan ja Lukon lahjoittaman lahjakortin.

Vuoden seuratyöntekijä: Joonas Välisalmi

Juniorilukon Special Hockey -joukkueen vastuuvalmentaja Joonas Välisalmi aloitti tehtävässään noin vuosi sitten, kun erityislapsille tarkoitettu harrastejääkiekkotoiminta käynnistyi Raumalla.

29-vuotias Välisalmi oli Lukon juniorikoulun kasvatteja aina A-nuoriin asti, jonka jälkeen peliura jatkui alasarjoissa Vermuntilan Tempossa ja Eurajoen Lätkässä. Valmennushommat alkoivat muutama vuosi sitten Lukon 2005-ikäluokassa ja sieltä tie vei jonkin ajan kuluttua Special Hockey -toiminnan luotsiksi.

- Paras palaute minulle nykyisessä pestissäni on ollut nähdä se lasten vilpitön ilo ja tunne siitä, että he saavat kuulua joukkueeseen. Jo lyhyessä ajassa pelaajat ovat edistyneet isoin askelin myös lajiteknisissä asioissa, kuten luistelussa ja pelikäsityksessä muutenkin, Joonas Välisalmi toteaa.

- Torstaisin kun työpäivän jälkeen menen hallille, niin saan tästä itsekin iloa ja energiaa arkeeni. Kiitos vaan Lukolle tästä hieman yllättäinkin minulle tulleesta huomionosoituksesta, Välisalmi summaa.

Vuoden seuratyöntekijä saa palkinnoksi Jääkiekkoliiton lahjakortin kotimaan kevään 2019 A-maaotteluun tai Naisten MM-kisoihin, kunniakirjan sekä Lukon lahjoittaman lahjakortin.