Lukon ja Rauman seurakunnan yhteistyö otti askeleen eteenpäin
SeuraJulkaistu: 07.11.2018 00.00

Lukon ja Rauman seurakunnan yhteistyö otti askeleen eteenpäin

Rauman Lukon ja Rauman seurakunnan syyskuussa aloittama yhteistyö on pääsemässä kunnolla vauhtiin. Konkreettinen ensimmäinen askel otettiin keskiviikkona 7.11. kun seurakunnan varhaiskasvatuksen työntekijät kävivät tutustumassa Tuki-Areenan tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Lukon taholta toimintaa esittelivät liikunnanohjaaja ja valmentaja Janne Mäkitalo, sekä markkinonti- ja viestintäpäällikkö Mikko Aikko. Yhdessä vieraitten kanssa käytiin läpi tulevia suunnitelmia ja käytännön toimintamalleja.

- Tämä on ensimmäinen vierailuni tällä areenalla ja yllätyin positiivisesti näistä avarista ja valoisista tiloista. Olosuhteet näyttävät todella hyviltä, arvioi varhaiskasvatuksen johtaja Eija Reivolahti.

Lastenohjaajana työskentelevä Meri Ruusunen näkee Lähdepellon urheilualueen puitteet otollisiksi Lukon ja seurakunnan yhteistyölle.

- Meillä päiväkerhoissa on pieniä lapsia, ihan sieltä 2-3 -vuotiaista lähtien, joten heillä ei ole ehkä vielä asiaa kiekkokaukaloon. Mutta Tuki-Areenan ympäristössä olisi varmasti mahdollista kehitellä heille muuta aktiviteettia, esimerkiksi talvella pulkkamäkeä ja laskiaisriehaa. Jonkinlainen koko perheen aloitustapahtuma voisi tulla myös kyseeseen, Ruusunen sanoo.

Samoilla linjoilla on lastenohjaaja Johanna Lehtisalo. Hallin monipuoliset tilat tekivät häneenkin vaikutuksen.

- Isommat kerholapset kun pääsevät jo jäälle, niin pienempien kanssa voisimme samaan aikaan hyödyntää avaraa jumppasalia, Lehtisalo toteaa.

Niin ikään lasteenohjaajana työskentelevä Paula Ahonen odottaa innolla yhteistyökuvioden kehittymistä. Hän toivoo jatkossa myös kristillisten arvojen näkyvän jollain tavalla toiminnassa.

- Esimerkiksi Kauneimmat joululaulut ja sen oheen koko perheen liikuntatapahtuman yhdistäminen tarjoaisi lapsien kaikille aisteille hienoja elämyksiä. Tänä jouluna ei vielä ehditä, mutta jatkossa tällaisia ideoita kannattaa alkaa totetuttaa. Näen tässä kokonaisuudessa isoja mahdollisuuksia, Ahonen visioi.

Palaverin lisäksi vieraat saivat halutessaan kokeilla miltä meno maistuu kaukalon sisäpuolella. Kuvakoosteen ensimmäisessä kuvassa johtaja Eija Reivolahti (vasemmalla) käy myös itse testaamassa jään kuntoa.