28
MAA
14.00
B1, B-SM playoff

Lukko - KalPa  4 - 3

Äijänsuon harjoitushalli

Lukon B-nuoret SM-sarjan lopputurnaukseen!

B-nuorten SM-sarjan puolivälierien kolmas ja ratkaiseva ottelu Lukon ja KalPan välillä pelattiin maanantaina Raumalla.

Ottelu päättyi Lukon voittoon 4-3 (2-0, 2-1, 0-2), joten raumalaiset kiekkoilevat ensi viikonlopun Final Four –lopputurnauksessa Espoossa. KalPa lähtee tappion myötä kesälomille.

-Hieno saavutus joukkueelta jo tämäkin! Ei vielä alkutalvella näyttänyt, että kolkutellaan mitalipelejä, mutta nyt ollaan varmuudella neljän joukossa, Lukon vastuuvalmentaja Erik Hämäläinen riemuitsi.

Kotijoukkue aloitti maalinteon vajaan kahdeksan minuutin kohdilla, kun puolustaja Timi Lehti iski ylivoimalla taululle 1-0. Kuutisen minuuttia tästä, ja joukkueen kapteeni Esko Gröhn niittasi Lukon jo kahden maalin etumatkalle. Näistä asemista lähdettiin myös ensimmäiselle erätauolle.

Ottelua oli takana 23.13 kun Erkki Laiho siirsi isännät 3-0 –johtoon. Sama mies oli asialla nelisen minuuttia myöhemmin vieden Lukon jo neljän maalin karkumatkalle. Vieraat saivat kuitenkin kavennuksen pari minuuttia ennen toista taukoa, joten päätöserään lähdettiin lukemista 4-1.

KalPa oli päättänyt tulla tosissaan mukaan taisteluun ja niinpä kuopiolaiset iskivät toisen osumansa kolmannen erän alkuun ajassa 45.46. Kyseessä oli ylivoimaali. Vieraitten loppukiri jatkui ja joukkue nousi jo maalin päähän 4-3 -kavennuksella reilut neljä minuuttia ennen loppua. Osuma syntyi kuudella neljää vastaan ilman maalivahti yv-pelin aikana.

-Eka ja toka erä oli selkeästi meidän, mutta päätöserään hyvin luisteleva KalPa tuli lähes epätoivon vimmalla ja saikin meidät kovaan prässiin. Bensa meinasi loppua, mutta onneksi viivytystaistelu onnistui, Hämäläinen summasi.

Lassi Lehtinen Lukon maalilla oli jälleen luotettava torjuen 35 kertaa.

Hämäläisen suojatit etenivät siis 2.-3. huhtikuuta pelattaviin mitalipeleihin. Uusimuotoinen turnaus kokoaa B- B2- ja C-nuorten SM-sarjojen neljä parasta joukkuetta Espooseen, ja kaikki pelit ratkaistaan kerrasta poikki, eli yksi voitto ratkaisee.

-Tästä saattaa juniorikiekkoilun tapahtumana kehittyä isokin juttu, mutta vielä en osaa sanoa, miten formaatti muuten tulee toiminaan. Kaksi peliä pelaamme varmuudella ja kovia joukkueita tulee vastaan. Voittoja lähdemme tienkin hakemaan, Hämäläinen sanoi.


Tilastot

4 - 3

KalPa
2 - 02 - 10 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista