Lukon B-nuorten urakka SM-runkosarjassa päättyi sunnuntaina vierasvoittoon Oulussa. Kotijoukkue Kärpät kaatui kolmannen erän loppukirin ansiosta 2-3 (1-0, 1-0, 0-3).
-Meillä oli koko ajan hyvä syke ja raikas ilme pelaamisessa, vaikka maalit tehtiin viime hetkillä, Lukon vastuuvalmentaja Erik Hämäläinen luonnehti.
Kärpät siirtyi avauserässä johtoon ajassa 8.38. Toista erää oli pelattu reilut viisi minuuttia, kun kotijoukkue iski taululle 2-0. Lukolle tarjoutui vielä erän loppupuolella mahdollisuus tulla peliin mukaan Kärppä-pelaajan ison rangaistuksen aikana (5+20 min), mutta vieraitten viimeistely takkusi.
Päätöserässä Lukko sai viimein kuparisensa rikki. Joukkue oli juuri tullut täysilukuiseksi Oskari Seppälän vapauduttua jäähypenkiltä, kun Esko Gröhn niittasi kavennuksen. Pelikello näytti aikaa 49.11.
Viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa Lukon tehokkain puolustaja Santeri Suistio onnistui ylivoimalla tuomaan raumalaiset tasoihin. Vieraitten upea kiri palkittiin 31 sekuntia ennen summeria Valtteri Ylitalon toimitettua kiekon kolmannen kerran oululaisten verkon perukoille.
Lukon maalivahtipeli oli taas tikissä. Tolppien välissä häärinyt Waltteri Urpolahti merkkautti ottelussa 39 torjuntaa.
Lukko sijoittui runkosarjassa neljänneksi ja saa pääsiäisviikonloppuna pelattaviin SM-sarjan puolivälieriin Lukko vastaansa KalPan. Ensimmäinen mittelö käydään perjantaina Raumalla. Toinen kamppailu on heti lauantaina Kuopiossa. Mikäli voitot ovat tasan, pelataan kolmas ja ratkaiseva ottelu maanantaina taas Lukon kotikentällä.
-Kausi on vielä kesken, mutta kokonaisuutena olen tähänastiseen ihan tyytyväinen. Syksyllä 16 joukkuetta aloitti B-nuorten SM-alkusarjassa, joten keväällä pääsy neljän parhaan sakkiin runkosarjassa on kelpo suoritus, Hämäläinen totesi.
-Playoff –matsit ovat pojille hieno palkinto talven kovasta duunista, mutta kyllä meillä vielä nälkää riittää aina mitalijahtiin asti, valmentaja lisäsi.
Lukko juhlii Oulun Raksilassa