Lukon B-nuoret kokivat tappion myös viikonlopun toisessa kotiottelussaan, kun HPK oli sunnuntaina parempi Äijänsuon harjoitushallissa lukemin 2-3 (0-0, 1-1, 1-2).
-Harmittava tappio, sillä olimme hyvin kiinni voittotaistelussa. Kolmannen erän alkuun meille tuli pari ratkaisevaa virhettä, jotka HPK käytti hyväkseen, Lukko-valmentaja Erik Hämäläinen totesi taiston tauottua.
Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen toista erää ehdittiin pelata liki puoliväliin, ennen kuin ottelun avausmaali merkattiin pöytäkirjaan. Topi Viljanen siirsi isännät ylivoimalla johtoon ajassa 27.35. Pari minuuttia ennen erätaukoa Kerho tuli tasoihin myös ylivoimalla, joten kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta 1-1.
Peli ehti vanheta päätöserässä vain vajaan minuutin, kun Rasmus Raaska vei Lukon taas johtoon. Ja ainoastaan puolisen minuuttia tästä, HPK:n Leevi Kannisto iski pelin tasoihin. Kanniston käsialaa oli myös vieraitten ensimmäinen osuma.
Kerho meni ensimmäistä kertaa johtoon pelikellon näyttäessä 45.59, viimeistelijänä Santeri Riikonen. Tämän jälkeen ei osumia enää nähty, vaikka vielä viime minuuteilla Lukko yritti sinnikkäästi tasoitusta ottamalla Waltteri Urpolahden pois tolppien välistä. Lopussa isäntien aikalisäkään ei enää auttanut, vaan kolme pistettä matkasi Hämeenlinnaan tuloksella 2-3.
-Hyökkäyspään tekemiseen täytyy jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Viime aikoina siinä on ilmennyt puutteita. Samoin meidän pitää olla huolellisempia johtoasemassa pelatessa, Hämäläinen niputti.
Tammikuun viimeisenä viikonloppuna Lukko jatkaa kotiotteluiden merkeissä. Lauantaina 30.1. Raumalle saapuu KalPa, ja sunnuntaina 31.1. Kärpät.