B-nuoret lujilla jumbojoukkueen kanssa - Nikanderin osuma kaatoi Karhu-Kissat
BSM-alkusarjan kärkikahinoissa jatkava Lukko otti lauantaina kaksi sarjapistettä, kun taulukon hännillä majaileva Helsingin Karhu-Kissat kaatui Raumalla jatkoajan päätteksi lukemin 2-1 (0-1, 0-0, 1-0, 1-0).
Isäntien voittomaalin niittasi Jolle Nikander. Varsinaisen peliajan ainoan raumalaisosuman iski Arttu Rantanen vasta kolmannen erän loppuhetkillä. Lukko-luotsi Erik Hämäläinen oli muutoin tyytyväinen näkemäänsä, mutta harmitteli maalinteon vaikeutta.
-Vaikka tiedettiin, että vierailija on lähtökohdiltaan altavastaaja, niin meillä asenne ja peli-ilme säilyi ryhdikkäänä läpi ottelun. Emme siis lähtenee takki auki -asenteella, mutta viimeistely vain tökki pahoin. Osansa oli myös vastustajan hyvällä veskarilla, Hämäläinen kommentoi.
Riku Lindroos K-Kissojen maalilla oli täystyöllistetty 49 torjunnallaan. Lukko-maalivahti Lassi Lehtinen tilastoi 26 torjuntaa.
Sunnuntaina jatketaan kotijäällä ja silloin Äijänsuona harjoitushallissa vastaan luistelee espoolaisten kakkosjoukkue Blues Akatemia. Peli alkaa klo 16.30. Tervetuloa!