Lukon Roosa Kangasniemi aloitti maalinteon ajassa 2.46 Annika Järvisen syötöstä. Vahvan alun jälkeen ote siirtyi Kuortaneella, joka tasoittikin ajassa 10.42 tilanteeksi 1-1. Maalin teki Linnea Melotindos. Lukko sai ajoittain pelin ajettua Kuortaneen alueelle, mutta laukauksia maalia kohti ei vain tullut. Erätauolle siirryttiin tasa tilanteessa.
Toisessa erässä maaleista vastasi ainoastaan Kuortane joita he paukuttivat kolme kappaletta, Koukkula, Varpula ja Nousiainen tekijöinä. Lukko sai jo laukauksia maalia kohti huomattavasti ensimmäistä erää enemmän, mutta ei vaan maaleja syntynyt. Tauolle lukemista 1-4.
Kolmas erä mentiin tasaisesti päästä päähän. Kuortane onnistui luomaan paikkoja Lukkoa enemmän, mutta Eveliina Suonpää toimi lukkona maalilla. Erä jäi maalittomaksi.
Torjunnat Lukko 56, Kuortane 21
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin:
Kuortane Sara Säkkinen
Lukko Janina Enström
03.10.2016 12.08 | LukkoNaisille ensimmäinen voitto |
03.10.2016 12.00 | HPK oli vahvempi Lukkoa 2-6 |