Lukko C1 oli kovan haasteen edessä lauantaina Oulussa kärkijoukkue Kärppien vieraana. Lukko taas löytyy lohkonsa toiseksi viimeiseltä sijalta (11.) ja on näin vaarassa pudota loppukaudeksi Mestikseen, kuten käy sijoille 11.-12. sijoittuneille.
Pojat aloittivat pelin kuitenkin ennakkoluulottomasti taistellen ja menivät Lauri Raitasen (Onni Korkka) maalilla johtoon. Vielä toisessakin erässä Lukko sinnitteli vauhtia lisänneiden Kärppien mukana, kun Kimi Tuokkola (Patrik Sarin) kavensi pelin tarkalla rannarillaan tilanteeseen 3-2. Sitten Lukolle tuomittiin maalineduskahakasta 5+20min rangaistus ja Kärpät teki vastustamattomasti kaksi yv-maalia. Pelin luonteesta kertovat myös torjunnat. Kahden erän jälkeen Kärpillä oli 7 torjuntaa, kun taas Lukon maalissa hyvin urakoineella Eero Ellménillä oli 40 torjuntaa kasassa. Koko pelin lukemat olivat 15-55.
Vaikka peli päättyi isännille 7-3, Lukko taisteli kunniakkaasti ja puolusti joukkueena tiiviimmin kuin aikoihin. Kun vielä kolmas erä voitettiin Kimin toisella osumalla, voi tästä jatkaa hyvillä mielin sunnuntain peliin KKP:n vieraaksi. Ottelu on raumalaisille tärkeä, sillä KKP on sarjassa kaksi pistettä Lukkoa edellä. Voitolla olisi mahdollisuus nousta lohkossa 9. sijalle pois Mestis-putoajan paikalta.
Rangaistukset: Kärpät 6min, Lukko 29min