B-nuorten syyskauden SM-alkusarjasta on nyt pelattu noin puolet ja kamppailu 16 joukkueen sarjan keskikastissa käy tasaisena. Lukko otti perjantaina tärkeät pisteet lyömällä vierasottelussa Jokerit maalein 1-3 (0-0, 1-2, 0-1). Raumalaiset voittivat narripaidat jo toistamiseen tällä kaudella, sillä joukkueiden edellinen kohtaaminen syyskuun lopulla päättyi Lukon eduksi 4-2.
Perjantai-illan taistossa Jokerit aloitti maaliteon toisen erän alussa. Lukon liettualaispuolustaja Kostas Gusevas tasoitti pelin erän puolivälin jälkeen ylivoimalla, ja Mikko Kuusniemi vei vieraat johtoon vielä erän lopulla. Päätöserää ehdittiin pelata reilut kuusi minuuttia, kun Gusevas iski illan toisen maalinsa. Syöttöpisteen sai Kuusniemi. Kahteen tehopisteeseen "Stadin" illassa pääsi myös Esko Gröhn, jonka saldo oli 0+2. Lukko-maalivahti Kalle Nurmi oli hyvässä vireessä torjuen 35 kertaa.
Lauantaina Lukko B saa vieraakseen Vaasan Sportin. Joukkueet kilvoittelevat samoista sijoista, eli tällä hetkellä viimeisistä paikoista SM-sarjan kärkikymmenikössä. Ottelu Äijänsuon harjoitushallissa alkaa klo 14.45 ja yleisöllä katsomoon on vapaa pääsy. Tervetuloa kannustamaan Lukon pojat voittoon!