26
MAA
15.00
C1, C-SM playoff

Lukko - HIFK  2 - 9

Äijänsuon harjoitushalli

Lukko C ei pystynyt katkaisemaan playoff sarjaa

Lukko C:llä oli mahdollisuus lähettää ylemmän sarjan voittaja Hifk kesälomille lankalauantain ottelussa Raumalla. Ottelu alkoi samalaa kaavalla kuin ed.päivänä Helsingissä. Peliä pelattu vain ja ainoastaan 50 sekuntia, kun kiekko löysi tiensä Lukon verkkoon. Hifk pelasi hyvää ja vauhdikasta kiekkoa, kun taas Lukolla oli suuria vaikeuksia saada omaa peliään käyntiin. Erän puolivälissä vierailijat siirtyivät 0-2 johtoon, mutta aivan erän lopulla Lukko teki jälleen tämänkauden tavaramerkkinsä eli " pukukoppi" maalin. ajassa 19.30. Maalarina toimi Markus Saarinen, Eero Luonnon ja Jesse Kaupinsalon toimiessa syöttäjinä. Lukko oli jälleen pelissä mukana.

Lukko ei saanut maalista lisävirtaa vaan toinen erä oli täysin Hifk.n hallintaa. Toisinto eiliseltä sillä poikkeuksella , että osat olivat vaihtuneet. Erän puolivälissä Hifk iski kaksi nopeaa maalia ja ajassa 32.45 pelin ollessa 1-4 Lukko otti aikalisän. Se ei tälläkertaa saanut hurmosta päälle vaan peli huumori ja yrittäminen olivat puolitiessä koko joukkueelta. Hifk iski vielä erän viime minuutilla lukemat 1-5.

3.erän alussa Hifk tyytyi puolustamaan johtoaan ja iski sitten vastaan. Lukko ei päässyt missään vaiheessa aloittamaan kunnon kiriä vaan Hifk ohjasi hyökkäykset kulmiin. Ne muutamat vedot mitä saatiin maalia kohti niin ne Hifk.n veskari hoiti varmasti vrt. edelliseen peliin Helsingissä. Erän puolivälissä Lukolle tuomittiin 5 min jäähy, josta Hifk rankaisi lukemiksi 1-6. Tämän jälkeen peli oli lopullisesti voiton osalta ohitse. Hifk teki vielä erän loppuun kolme maalia ja kun Lukko onnistui kertaalleen Antti Saarelan toimesta niin ottelu päättyi raumalaisten harmiksi Hifk.n selvään 2-9 voittoon. Tämä tarkoittaa sitä , että ratkaiseva ottelu pelataan pääsiäismaanataina Helsingissä.

Hifk.n veskari joutui torjuntatöihin ainoastaan 17 kertaa, kun taas Lukon maalilla Alex Mäkelä takaiskuista huolimatta tortui vielä 61 kertaa.


Tilastot

2 - 9

HIFK
1 - 20 - 31 - 4
12'Jäähy: 2 minTörhönen Iiro
19'MaaliSaarinen Markus
19'MaalisyöttöLuonto Eero
19'2. maalisyöttöKaupinsalo Jesse
48'Jäähy: 5 minLeskinen Riku
48'Rangaistus: 20minLeskinen Riku
55'MaaliSaarela Antti
55'MaalisyöttöYlitalo Niklas
56'Rangaistus: 20minSaarinen Risto

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista