Lukon C-nuoret matkasivat Jyväskylään villi kortti -kierroksen toiseen osaotteluun keskiviikkona. Valmistautuminen alkoi jo Raumalla lyhyellä jääharjoituksella ja ruokailulla.
JYP oli ottelun alussa aivan eri joukkue kuin tiistain Raumalla. Lukko joutui ottamaan jäähyn pelin alkuminuutilla ja ajassa 1.11 JYP siirtyi 1-0 johtoon. Eikä mennyt kuin pari minuuttia kun kiekko oli jälleen Lukon verkossa. JYP tuli korkealta kiinni pakkeihin ja Lukolla oli vaikeuksia saada omaa peliä lainkaan käyntiin. Erän loppupuolella Lukko pääsi vasta peliin mukaan kunnolla ja viimeisellä minuutilla oli mahdollisuus jopa alivoimamaalin. Se jäi kuitenkin tällä kertaa tekemättä ja näin tauolle mentiin JYPin 2-0 johdossa.
Toisessa erässä kotijoukkue lisäsi johtonsa jo 3-0:aan, mutta Lukko sai tärkeän kavennuksen ajassa 28.43 , kun Riku Leskinen onnistui ylivoimalla. Hetken kuluttua JYP kuittasi niin ikään yv-maalilla toisen erän tulokseksi 4-1 kotijoukkueelle. Lukko tarvitsisi siis päätöserässä kolme maalia mennäkeen suoraan jatkoon.
Pojat tekivät työtä käskettyä ja ajassa 53.03 peli oli tasalukemissa 4-4. Lukon kolmannen erän maaleista vastasivat Antti Saarela kahdesti ja Onni Korkka kertaalleen. Pitkään Lukko pysyi kiinni jatkopaikassa, mutta lopulta pelatessaan ilman maalivahtia JYP meni 5-4 voittoon kellon pysähtyesså aikaan 59.41. Edessä oli siis 20 minuutin jatkoerä.
Jatkoerä pelattiin 4-4:llä vastaan, joten tilanteita syntyi molempiin päihin. Lukon päädyssä oli välillä onneakin mukana, ettei kiekko livahtanut Lukon verkkoon. Ajassa 73.00 JYPille tuomittiin rangaistuslaukaus, jonka Axu Mäkelä torjui tyylikkäästi. Nåytti jo siltä, että mentåisiin rankkareille, mutta Jesse Kaupinsalon hieno nousu maalille ja syöttö Markus Saariselle muuttivat numerot taululle 0-1. Pelikelloon jäi aikaa 29 sekuntia.
JYP prässäsi koko loppuajan kovaa ja saikin kiekon tolppaan vain pari sekuntia ennen pelin loppumista.Sitä lähemmäksi isännät eivät enää uudelleen päässeet, joten Lukon ilojuhlat blondatulla joukkueella olivat valmiina alkamaan.
Vastustajan veskarille kertyi yhteensä 21+7 torjuntaa, sekä rikottu maila pelin jälkeen. Lukon maalilla Alex Mäkelä venyi kiekon tielle uskomattomat 51+12 (jatkoerä) kertaa ja otti kiinni yhden rankkarin.
Lukon pelit jatkuvat siis vielä tällä viikolla, kun pitkäperjantaina matka jatkuu Helsinkiin ylemmän SM-sarjan voittajan kotiluolaan. Vastaan asettuu HIFK, joka kohdataan sitten heti lauantaina Raumalla uudestaan. Kahdella voitolla jatketaan mitalipelehin.
0' | Jäähy: 2 min | Saarinen Risto |
12' | Jäähy: 2 min | Saarinen Markus |
19' | Jäähy: 2 min | Leskinen Riku |
27' | Jäähy: 2 min | Elo Rasmus |
27' | Jäähy: 2 min | Elo Rasmus |
28' | Maali | Leskinen Riku |
28' | Maalisyöttö | Kaupinsalo Jesse |
28' | 2. maalisyöttö | Saarela Antti |
30' | Jäähy: 2 min | Siitonen Samuel |
30' | Jäähy: 2 min | Aalto Jari |
44' | Maali | Saarela Antti |
44' | Maalisyöttö | Elo Rasmus |
44' | 2. maalisyöttö | Saarinen Risto |
47' | Maali | Korkka Onni |
47' | Maalisyöttö | Ylitalo Niklas |
51' | Jäähy: 2 min | Aalto Jari |
53' | Maali | Saarela Antti |
53' | Maalisyöttö | Aaltonen Samuli |
63' | Jäähy: 2 min | Siitonen Samuel |
79' | Maali | Saarinen Markus |
79' | Maalisyöttö | Kaupinsalo Jesse |
79' | 2. maalisyöttö | Korkka Onni |