C-SM playoff -pelit käynnistyivät tiistaina villi kortti -kierroksella. Lukko sai vastaansa JYPin, ja HPK KalPan.
Lukko aloitti pelin vahvasti ja pystyi kontrolloimaan kiekkoa erän alussa todella hyvin. Paikkoja saaatiin luotua JYPin päätyyn tasaisesti ja ajassa 8.13 Antti Saarela pisti ensimmäisen kerran kiekon JYPin verkkoon. Hyvä luistelu ja tarkat syötöt lapaan olivat tänään Lukon tavaramerkkejä, kun peli kulki välillä todella mallikkaasti. Myös omista päästiin lähtemään liikkeelle, vaikka tiedettiin JYPin olevan kova joukkue luistelemaan.
Lukko pääsi erän lopulla pelaamaan 5-3 -ylivoimaa, mutta ei onnistunut tekemään maalia. JYP sen sijaan otti lisäjäähyn, kun kentällä oli viisi pelaajaa toisen jäähyn ollessa vielä käynnissä. Lukon ylivoimapeli jatkui ja tuotti myös tulosta. Kukapa muu muka kuin Antti Saarela käytti kiekon päädyssä Rasmus Elolla ja meni itse hyvälle vetopaikalle keskustaan. Rasse pisti kiekon takaisin Antin lapaan ja kiekko löytyi JYPin verkosta, peli Lukolle 2-0.
Toisessa erässä ensin Lukko dominoi pitkän vaihtovälin turvin peliä ja loi maalipaikkoja, kun JYPin pelaajat eivät päässeet vaihtamaan. Hyvästä yrityksestä huolimatta ei maalia saatu värkättyä. Ja eikä aikaakaan, kun peli alkoi pyöriä samalla kaavalla Lukon päädyssä. JYP loi painetta Lukon päätyyn, mutta ei päässyt ihan parhaille paikoille maalintekoa yrittämään. Erän lopulla JYPin puolustus ja maalivahti pelasivat hieman lepsusti ja Jesse "Kauppari" Kaupinsalo oli oikealla paikalla oikeaan aikaan siirtäen Lukon 3-0 johtoon. Parisen minuuttia edellisestä ja Risto Saarinen siirsi Lukon 4-0 johtasemassa erätauolle.
Kolmas erä oli enemmän asetelmien hakemista seuraavaan kamppailuun, joka pelataan heti keskiviikkona Jyväskylässä. Montaa laadukasta maalipaikkaa ei kumpikaan joukkue saanut enää luotua ja peli päättyi Lukon selvään 4-0 voittoon. Lukon maalilla Alex Mäkelälle kirjattiin 27 torjuntaa ja nollapeli! Vastustajan veskari ehti kiekon tielle 41 kertaa. Kahden pisteen sotureita Lukossa tänään olivat: Antti Saarela, Niklas Ylitalo ja Jesse Kaupinsalo.
Peli Jyväskylässä alkaa klo 18.40. Tasapelillä tai voitolla Lukko jatkaisi seuraavalle kierrokselle.
8' | Maali | Saarela Antti |
8' | Maalisyöttö | Ylitalo Niklas |
16' | Maali | Saarela Antti |
16' | Maalisyöttö | Elo Rasmus |
16' | 2. maalisyöttö | Kaupinsalo Jesse |
16' | Jäähy: 2 min | Mäki-Soini Eetu |
37' | Maali | Kaupinsalo Jesse |
39' | Maali | Saarinen Risto |
39' | Maalisyöttö | Ylitalo Niklas |
43' | Jäähy: 2 min | Leskinen Riku |