Lukon neljän minuutin painajainen
23.1.2021 15:10 Uutiset / Naiset

Paikkoja Lukko sai luotua Kärppävahti Johanna Oksmanin maalille, mutta ei kuitenkaan kiekkoa verkkoon.

Lukko pelasi Kärppiä vastaan lauantaina todella hyvin 35 minuuttia, mutta sitten erän loppuun oululaiset iski peräti neljä maalia ja päätöserään vielä yhden. Näin siis pisteet Kärpille maalein 0-5 (0-0, 0-4, 0-1).

Avauserän ainoa tilastomerkintä oli Kärppien Camilla Reinikaisen saama kaksiminuuttinen erän puolivälin tienoilla. Lukko loi ylivoimalla muutaman hyvän paikan, kiekko jopa pyöri lähes maaliviivalla, mutta aina vain se jostain tuli vielä tuli mukaan peliin.

Katriina Saarenmaa torjui erässä 12 kertaa, kun taas virkasisko Johanna Oksman selvisi kahdeksalla. Erä oli raumalaisilta kaiken kaikkiaan ihan hyvä, mutta ne maalit vain antoivat odottaa itseään.

Neljän minuutin painajainen

Toisen erän alkuun Kärpät lisäsi selvästi vauhtia ja niinpä Saarenmaalle tuli pikavauhtia seitsemän torjuntaa lisää, mutta verkkoon asti kiekko ei mennyt.

Erän neljän viimeisen minuutin aikana koettiin raumalaisttain todella synkkä hetki, sillä Kärpät iski kiekon peräti neljä kertaa Saarenmaan selän taakse. Maaleista vastasivat Oona Havana kahdesti sekä Anna-Kaisa Antti-Roiko ja Nelli Salomäki. Havanan toinen syntyi Kärppien pelatessa alivoimalla.

Lukko pääsi kakkoserässä yrittämään kahdesti ylivoimalla, mutta se maalinteko on edelleen todella vaikeaa.

Eläintarha kasvaa

Kolmatta erää ei ehditty palata kuin minuutti ja 10 sekuntia, kun Aino Kaijankoski siirsi oululaiset jo 5-0-johtoon.

Lukon nollaputki kasvaa edelleen ja se näkyy tuossa maalinteon tuskassa. Pelaajilla alkaa varmasti olla selässään jo ainakin pieni eläintarha.

Maalit:

35.43 0-1 Anna-Kaisa Antti-Roiko (Ida Karjalainen, Aino Kaijankoski)
36.49 0-2 Nelli Salomäki (Sari Wäänänen, Jonna Yli-Mäenpää) sr
37.03 0-3 Oona Havana (Suvi Käyhkö, Tilli Keränen)
39.45 0-4 Havana av41.10 0-5 Kaijankoski yv

Torjunnat:

Katriina Saarenmaa: 12+12+18 = 42
Johanna Oksman: 8+6+15 = 29


   
Lisää uutisia
Special Hockey
«  Maaliskuu   »
Kategoriat