Viikonloppuna vieraita tulee Pohjanmaalta ja Savosta
Julkaistu: 17.09.2020 00.00

Viikonloppuna vieraita tulee Pohjanmaalta ja Savosta

Lukon naisten liigajoukkueella taas edessä kotiotteluviikonloppu, kun ensin lauantaina kylään saapuu Kuortane ja sunnuntaina puolestaan KalPa. Lukko on onnistunut voittamaan yhden neljästä aiemmasta pelistään.

Lauantaina Kivikylän Areenalla kello 12.30 vastaantuleva Kuortane on saalistanut kolmesta pelistään neljä pistettä. Pohjalaisten tilillä on voitto TPS:sta maalein 4-1 sekä jatkoaikatappio maalein 2-3 HPK:lle. HIFK puolestaan nollasi joukkueen maalein 3-0. Kotona joukkue pelannut noista ainoastaan tuon ottelun Stadin gimmoja vastaan.

Kuortaneen joukkueessa kahden tehopisteen pelaajia ovat: Jenna Kaila (1+1), Sofianna Sundelin (1+1), Anna-Lotta Räsänen (1+1), Peppi-Pauliina Virtanen (0+2), Alexandra Nurminen (0+2) sekä Oona Koukkula (0+2).

Sunnuntaina todellinen tasonmittaus

KalPa onkin sitten sunnuntaina todellinen tasonmittaus siitä, että missä mennään. Kuopiolaisilla on kolmen pelin jälkeen puhdas saldo eli yhdeksän pistettä. RoKi sai kyytiä maalein 5-0. Oulusta kuopiolaiset hakivat puolestaan 4-2 -voiton ja HIFK kaatui 3-2.

KalPan joukkue vilisee tuttuja kasvoja Naisleijonista, kuten esimerkiksi Espoon MM-kisoissa läpimurron tehnyt Elisa Holopainen, on nakuttanut alkukauteen jo 10 (6+4) tehopistettä. Holopaista ovat säestäneet hyvin mm. Matilda Nilsson (1+4), Tanja Koljonen (1+2) sekä Johanna Juutilainen (0+4).

Lukon tehot on jakautuneet tällä hetkellä 12 pelaajalla. Tehokkaimmat sinikeltaiset ovat toistaiseksi kolmen tehopisteen Maija Koski ja Nea Kaukola, joilla molemmilla on kirjattuna yksi maali ja kaksi syöttöä. Takana väijyy kahden maalin Aliisa Toivonen.

Seuran uusimmat