Hyökkääjä Ronja Tolvanen siirtyy Lukkoon
Julkaistu: 21.02.2019 00.00

Hyökkääjä Ronja Tolvanen siirtyy Lukkoon

Lukko Naiset saa vahvistuksen hyökkäyspäähän vielä tällä kaudella, kun joukkueen riveihin liittyy 17-vuotias Ronja Tolvanen. Hän on joukkueen mukana jo viikonloppuna alkavissa liigakarsinnoissa.

Ronja on kotoisin Varkaudesta ja pelikokemusta on karttunut kuluneella kaudella poikien sarjassa B2-nuorten Mestiksessä Leppävirran LeKi-75 -joukkueessa.

- Itse asiassa olen kiekkoillut poikien mukana jo vuodesta 2012 asti. Välillä olen käynyt pelaamassa yksittäisiä otteluita tyttöjen sarjoissa. Viime kaudella tuli pari peliä myös Naisten Mestis-karsintaa Jokipojissa, hän taustoittaa.

Ensi huhtikuun alussa 18-vuotta täyttävä pelaaja on päässyt kokemaan jo kansainvälistäkin jääkiekkoa.

- Olin keväällä 2017 Suomen N16-joukkueen, eli Tyttöleijonien mukana Unkarissa kahdeksan maan turnauksessa ja sitä edeltävänä syksynä pelaamassa kolme peliä Ranskaa vastaan, Ronja sanoo.

Jääkiekon ohella lajivalikoimaan on mahtunut myös kokeiluluontoisesti jääpalloa. Jääurheilun lisäksi päivät täyttyvät lukio-opiskelusta, jossa on meneillään toinen vuosi.

Sopimus Lukon kattaa toistaiseksi tämän kevään. Sen jälkeen arvioidaan uudelleen johtaako try-out -jakso jatkosopimukseen 2019-2020.

Tutustu Ronja Tolvasen pelaajakorttiin täällä.

Seuran uusimmat