Karsintasarja käyntiin
Julkaistu: 04.03.2021 00.00

Karsintasarja käyntiin

Viikonloppuna pyörähtää käyntiin Naisten Liigan karsintasarja ja Lukon lisäksi paikasta auringossa pelaavat Rovaniemen Kiekko, Vaasan Sport sekä JYP Jyväskylästä. Jyväskyläläiset pyrkivät Mestiksestä ylöspäin.

Jokainen ryhmä kertoo olevansa valmiina kauden huipennukseen. Lukon päävalmentaja Sami Piilikangas pudotti toimittajan maanpinnalle todeten, että ei koe alkavaa sarjaa mitenkään raastavana.

- Sarja on mielestäni samanlainen kuin mikä tahansa muukin tähän mennessä. Me pääsemme ainakin tähän sarjaan hyvistä alkuasetelmista ja olemme varmasti valmiina, totesi Piilikangas.

Piilikangas heitti ennakonsuosikin paineet Rovaniemen suuntaan, sillä olihan RoKi lähellä päästä ylempään loppusarjaan.

- Saa nähdä miten tuo ylemmästä tippuminen vaikuttaa heidän loppukauden pelaamiseen, pohti Piilikangas.

Lukon valmistautuminen alkavaan karsintasarjaan on ollut harjoittelua ja lepoa sopivassa suhteessa.

- Tämä on kuitenkin niin lyhyt pätkä, että eipä tässä enää suuria muutoksia saada aikaiseksi. Hiotaan vahvuuksia ja kehitetään heikkouksia, paalutti Piilikangas.

Maalille vain röyhkeästi

Ennenkin on jo todettu, että raumalaisjoukkue ei ollut Naisten Liigassa niin heikko kuin tulokset kertoivat.

- Emme todellakaan, mutta meillä oli vaikeuksia maaliteossa, nyt vain pitää niissä maalipaikoissa mennä röyhkeästi maalille ja laittaa kiekkoa reppuun, totesi sinikeltaisten luottopuolustaja Nea Kaukola.

Kaukola totesi myös, että joukkue on koettanut pitää ennen karsintasarjaa hyvää fiilistä yllä.

- Muutenkin olemme jatkaneet sitä hyvää tekemistä kuin tähänkin asti, jatkoi Kaukola.

Oman pelaamisen ohella Kaukola ohjaa eurajokelaisia pikkutyttöjä jääkiekon salojen pariin. Tällä hetkellä koronatilanteesta johtuen homma hoidetaan suurta varovaisuutta noudattaen.

- Ryhmään on saatu muutamia tyttöjä, mutta enemmäkin saisi olla. Olemme jakaneet ilmoituksia lähialueen kouluihin, totesi Kaukola.

Kaikkialla ollaan siis valmiita

RoKin valmentaja Tuomas Liitola totesi, että joukkueen tilanne on hyvin selkeä, kun kolme pistettä riittää sarjapaikkaan.

- Joo noin on, mutta tavoitteemme on ottaa ne täydet 18 pistettä, naulasi Liitola napapiiriläisten tavoitteen.

Liitola epäilee, että se suurin taisto tulee Lukon ja Sportin suuntaan, JYP puolestaan pääsee melko hyvistä asemista haastamaan.

- Jokainen tässä sarjassa tykkää pelata, ja sen kautta valmistautuminen on tehty. Pelataan ja nautitaan siitä, että saadaan pelata, mikä sekään ei ole itsestään selvää, totesi Liitola vielä.

Jyväskylässä on vain voitettavaa

Mestiksestä ylöspäin pyrkivän JYPin päävalmentaja Joni Aho heittää ennakkosuoskin paineet kaikille muille.

- Näinhän se on, sillä eihän meillä ole mitään muuta kuin voitettavaa. Emme kuitenkaan lähde passailemaan vaan pelaamaan omalla pelitavallamme ja vahvuuksillamme, Aho kertoo päättäväisenä.

Aho totesi myös, että joukkueelle jäi hieman hampaankoloon edellisestä sarjasta, joten nyt he aikovat lähteä hyvällä tasolla karsintasarjaan.

- Meillä on tulevana viikonloppuna taas ne pari näytönpaikkaa ja niissä nähdään, että olemmeko onnistuneet treenaamaan oikeita asioita, päättää Aho.

Sportin Susanne Uppgård toteaa, että Vaasassakin ollaan valmiina kevään viimeisiin peleihin. Uppgårdin mukaan RoKilla on luonnollisesti helpoin lähtö.

- RoKin takana me olemmekin sitten aika tasoissa Lukon ja JYPin kanssa. Tuossa kamppailussa heittäisin ennakkosuosikin paineet Rauman suuntaan, Uppgård tykitti.

Uppgård totesi myös, että Sport on hakenut varmuutta suorituksiin sekä tehnyt viimeisiä viimeistelyjä omaan peliin.

Lukko avaa sarjan lauantaina Vaasassa ja sitten sunnuntaina JYP saapuu Kivikylän Areenalle.

Seuran uusimmat