Toni Koivisto ja Special Hockey vieraili Karin koulun erityislasten liikuntakerhossa
30.1.2020 11:25 Uutiset / Special Hockey

Lukon Special Hockey joukkueen kummi Toni Koivisto ja liikuntakerholaiset yhteiskuvassa

Karin koulussa koulunkäynti- ja liikuntakerho-ohjaajana toimiva Piia Lepikkö otti hiljattain yhteyttä paikallisiin urheiluseuroihin tiedustellakseen seurojen mahdollisuuksia ja halukkuutta tulla esittelemään erityislapsille suunnattua toimintaansa heidän liikuntakerholaisilleen.

- Meillä pyörii täällä Karin koulussa erityislasten liikuntakerho ja ajattelin, että olisi hienoa jos lapset näkisivät mitä kaikkea Raumalla on mahdollista harrastaa ja ehkäpä kynnyskin mukaan lähtemiseen siten pienenisi, kun tietäisi mitä eri mahdollisuuksia on, Lepikkö taustoittaa.

- Meillä kerho pyörii joka tiistai, jolloin kerhomme käytössä on mm. koulumme liikuntasali. Kerhossa on mukana 17 poikaa, jotka ovat 7-11 -vuotiaita ja täynnä virtaa, kertoo Lepikkö.

Ensimmäisenä kutsuun myönteisesti ehti vastata Rauman Lukko, joka kävi tiistaina 28. tammikuuta esittelemässä vuonna 2018 aloittamaansa ja samana vuonna vuoden urheiluteko -palkinnon saanutta matalan aloituskynnyksen Special Hockey -toimintaansa.


Vierailun aluksi kerholaiset katsoivat Lukon Special Hockey -toiminnasta kertovan videon

Special Hockey -toimintaa Karin koululle esittelemään lähti toiminnasta vastaava Rauman Lukko ry:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mikko Aikko, joukkueen vastuuvalmentaja Joonas Välisalmi sekä Special Hockey -joukkueen kummipelaaja, Lukon liigajoukkueen hyökkääjä Toni Koivisto.

Esittelyn aluksi katsottiin toiminnasta kertova esittelyvideo, jonka jälkeen Aikko, Välisalmi ja Koivisto kukin vuorollaan kertoi toiminnasta tarkemmin, omasta roolistaan joukkueessa sekä omista jääkiekkokokemuksistaan. Harjoitusten sisällöstä, tarvittavista varusteista, toiminnan maksuttomuudesta ja muista toimintaan liittyvistä perusasioista kuultuaan kerholaiset saivat esittää mieleen tulleita kysymyksiä.

- Onko Tepsi ihan buu, oli yhden kerholaisen kinkkinen kysymys Toni Koivistolle.

Luokkahuoneessa pidetyn esittelytilaisuuden päätteeksi jokainen kerholainen sai itselleen Lukko-tuotteita muistoksi käynnistä. Reppuun sujahti liput Lukko-Kalpa -liigapeliin, iltalukemiseksi Aku Ankan erikoispainos, jossa seikkailee Janne "Nikke Rantapyssy" Niskala sekä nimmarilla varustettu Toni Koiviston pelaajakortti. Esittelytilaisuuden jälkeen kerholaiset ja esittelijät suuntasivat yhdessä liikuntasaliin pelaamaan sählyä.


Tila ja aika oli vähissä Toni Koivistolla ja Joonas Välisalmella, kun toistakymmentä liikuntakerholaista pyöri heidän ympärillään


Jokainen kerholainen sai mm. Toni Koiviston pelaajakortin ja kutsun saapua Tuki-Areenalle harjoituksiin

- Oli ihan huippuhienoa saada Lukon pojat käymään meillä! Esittelykäyntiä seuranneena koulupäivänä ei mistään muusta puhuttukaan kuin Lukon vierailusta, summasi Lepistö Lukon esittelykäynnin annin.

Kerholaisten koteihin lähti tietoa Lukon veloituksettomasta toiminnasta, johon ovat tervetulleita kaikki raumalaiset ja lähipaikkakuntien erityisen tuen päätöksen saaneet lapset. Lisätietoa Special Hockey -toiminnasta alla olevien linkkien kautta.

Joukkueen kotisivut

Yhden Special Hockey -pelaajan ja perheen kokemuksia toiminnasta - Keulahahmo, joukkueen maalivahti Elli Koukkari

Tervetuloa tutustumaan matalan aloituskynnyksen toimintaan Tuki-Areenalle (Kodisjoentie 79, Rauma) torstaisin klo 15-16 ja lauantaisin klo 11.15-12.15.

Tulevana lauantaina, 1.2. klo 11.15 alkaen Tuki-Areenalla Lukon ja Ässien välinen Special Hockey -ottelu.




   
Lisää uutisia
Rauman Lukko ry
«  Huhtikuu   »
Kategoriat