Ringette C SM-turnauksen suojelijan tervehdys
Julkaistu: 11.03.2018 00.00

Ringette C SM-turnauksen suojelijan tervehdys

OMA JOUKKUE ON KUIN TOINEN PERHE

Hienoimpia asioita nuoruudessa on tuntea kuuluvansa tiiviiseen ystäväporukkaan. Sellaiseen ryhmään, jossa jaetaan ilot ja murheet. Omassa jengissä sisäpiirin vitsit lentävät, erilaiset lempinimet syntyvät ja yhteiset kokemukset kasaantuvat viikko toisensa jälkeen yhteisiksi muistoiksi. Hyvässä joukkueessa jokainen saa olla oma itsensä. Toinen on pukukopissa puheliaampi, toinen seuraa mieluummin juttelua. Erilaisuus juuri tekee itse joukkueesta vahvan, kunhan sitä vain osataan arvostaa. Toimivassa porukassa iloitaan toisen onnistumisista, mutta myös annetaan tukea ja rohkaisua sille, joka sitä sillä hetkellä eniten tarvitsee. Omasta joukkueesta muodostuukin monelle lapselle ja nuorelle perheen jälkeen elämän tärkein yhteisö, toinen perhe. Sen voima kantaa aina aikuisuuteen asti, jopa opettaen tärkeitä taitoja tulevaan työelämään.

Urheilu edistää lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia, mutta sillä on tärkeä rooli kasvattajana. Seuratoiminnassa opetellaan hyödyllisiä taitoja, jotka antavat jokaiselle kasvavalle nuorelle erinomaiset eväät tulevaisuutta varten. Jos elämässään oppii pelaamaan reilua peliä ja tekemään saumatonta tiimityötä hyvässä hengessä, saa samalla itselleen lahjakkuuden, jota arvostetaan korkealle. Näitä lahjakkuuksia myös ringette kasvattaa. Onneksi olkoon siis sinulle!

Raumalla ollaan erityisen iloisia siitä, että SM-turnauksenne järjestetään täällä. Rauma on kokoaan suurempi kaupunki. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pieni kaupunki on aina halunnut panostaa jääurheiluun merkittävästi ja luoda siten puitteet myös nuorten aktiiviharrastamiselle. Toivon, että se näkyy myös turnauksessa.

On suuri ilo ja kunnia toivottaa Ringetten C-nuorten SM-turnaus tervetulleeksi Raumalle ja toimia turnauksen suojelijana!

Iloitkaa Ringetten teille opettamista taidoista ja saamistanne hyvistä ystävistä ympärillänne.

Hyvää turnausta!

Kristiina Salonen, kansanedustaja

Seuran uusimmat