Jyri Marttinen palasi Lukko 08:n pukukoppiin
Julkaistu: 23.10.2018 00.00

Jyri Marttinen palasi Lukko 08:n pukukoppiin

Lukon liigajoukkueen puolustaja Jyri Marttinen siirtyi Ässiin parisen viikkoa sitten. Siirto toi mukanaan ison muutoksen myös Lukko 08:n arkeen, jossa Marttinen on ollut aktiivisesti mukana aina pelikiireiltä ehtiessään. Marttisen Miro-poika on pelannut Lukko 08:ssa taitavana hyökkääjänä.

Siirron jälkeen isä Marttista ei ole enää ymmärrettävistä syistä näkynyt entiseen malliin Tuki-Areenan nurkilla, mutta maanantaina hän palasi Tuki-Areenalle moikkaamaan poikia. Pukukoppiin oli järjestetty pienet läksiäisseremoniat ja Ässien pakki sai suun makeaksi Lukko-kakusta.

Miro pelaa vielä lokakuun ajan Lukko 08:ssa ja siirtyy sitten isänsä tavoin 50 kilometriä pohjoiseen.

Lukko 08 kiittää koko Marttisen perhettä hienoista yhteisistä hetkistä!

Alla lehtileike 8.10.2018 Länsi-Suomesta sekä tunnelmia maanantain treeneistä.




Seuran uusimmat