Alex Mäkelä jatkaa vahvaa raumalaista maalivahtiperinnettä
SeuraJulkaistu: 23.04.2021 00.00

Alex Mäkelä jatkaa vahvaa raumalaista maalivahtiperinnettä

Hyvä maalivahti on puoli joukkuetta. Tämä sanonta on tuttu monista palloilulajeista ja se kuvaa hyvin juuri sitä, miten tärkeä rooli luotettavalla maalivahdilla on joukkueensa menestyksen kannalta.

Rauman Lukossa on aikojen saatossa pelannut monta hyvää veräjänvartijaa ja seuran juniorimyllystä heitä nousee valtakunnalliseen tietoisuuteen aika ajoin. Tuorein esimerkki tästä on U20-nuorten joukkueen Suomen mestariksi johdattanut Alex Mäkelä. Hänen huipputorjuntansa siivittivät raumalaiset ikäluokan ykkösiksi yli kuuden vuosikymmenen tauon jälkeen.

Tätä haastattelua tehdessä mestaruusjuhlien alkamisesta on kulunut noin puolitoista viikkoa. Ainutlaatuisen saavutuksen sulattelu vei aikansa ja sen todellinen arvo alkoi hahmottua vasta päivien päästä.

- Hieno fiilis totta kai on edelleen. Silloin Oulussa finaalin ratkettua meni hetken aikaa kuin sumussa, eikä oikein vielä edes tajunnut mitä tuli tehtyä. Nyt jälkeenpäin asian merkityksen ymmärtää paremmin, Mäkelä tunnelmoi.

20-vuotiaan maalivahdin kausi oli menestystarina monellakin mittarilla. Tammikuun nollapeliputki toi valinnan SM-sarjan Kuukauden pelaajaksi. Lisäksi Mäkelä nimettiin kauden tähdistökentälliseen ja noteerattiin lopulta koko sarjan parhaana maalivahtina. Kirsikkana kakun päälle tuli vielä pudotuspelien arvokkaimmaimman pelaajan titteli.

Osasitko jo syksyllä aavistaa tämän kaltaista palkintosadetta?

- No en ehkä ihan tässä mittakaavassa. Mutta saimme kyllä hyvän sykkeen päälle joukkueena heti alkukaudesta. Onnistumiset ruokkivat itseään ja siitä lähti niin sanotusti lumipalloefekti vyörymään.

- Ei veskari ehdi pelin tuoksinassa miettimään mahdollisia henkilökohtaisia palkintoja. Siinä hetkessä vain yrittää tehdä kaikkensa joukkueen eteen. Sitä kautta ne omatkin onnistumisetkin sitten tulevat, Mäkelä kuvailee.

Mäkelän pelaajapolku on kulkenut monelle raumalaisjunnulle tuttua tietä, eli ensin kiekkokouluun ja sitä kautta ikäkausijoukkueisiin. Urheiluharrastuksia valittaessa nuorille korostetaan usein monipuolisuuden merkitystä. Mäkelän kohdalla tämäkin asia on toteutunut. Hän pelasi aiemmin salibandya SalBassa ja jalkapalloa Pallo-Iiroissa.

Minkälaisia eväitä sait näistä harrastuksista ja milloin jääkiekko valikoitui lopullisesti lajiksesi?

- Aluksi olin mukana näissä kaikissa kolmessa. Salibandy jäi ensin pois, mutta C-junnuihin asti pelasin sekä futista, että kiekkoa. Pystyin sopimaan valmentajien kanssa treeniajat niin, että molempiin jaksoi panostaa. Sittemmin jääkiekko vei mennessään. Iiroissa ja SalBassa viiletin kenttäpelaajana, mutta Lukossa olen käytännössä alusta asti ollut veskarin tontilla, Mäkelä kertoo.

Petri Vehasen valmennuksessa vahvuudet esiin

Nousu parikymppisten suomalaisten jääkiekkomaalivahtien eliittiin ei ole tullut Mäkelälle mitenkään itsestäänselvyytenä. Hän ei saanut U15-ikäisenä kutsua perinteiselle Pohjola-leirille, eikä tilillä ole yhtään ottelua nuorisomaajoukkueissa. Potentiaalin esille saamiseen on vahvasti myötävaikuttanut Lukon maalivahtivalmentaja Petri Vehanen.

Kymmenen vuoden takainen maailmanmestari on oman pelaajauransa jälkeen tehnyt arvokasta työtä kasvattiseurassaan jakamalla vahvaa tietotaitoaan Lukon uudelle maalivahtisukupolvelle.

Alex Mäkelä oli itse 10-vuotias, kun Vehanen torjui Leijonille kautta aikojen toisen MM-kullan Slovakian Bratislavassa. Minkälainen esikuva ”Pete” on sinulle ollut ja miten yhteistyönne on muuten sujunut?

- Hienoa hänen kanssaan on töitä tehdä. Kyllä sitä pikkupoikana tuli kovasti fanitettua, enkä varmasti silloin aavistanut, että joskus myöhemmin tällainen esikuva tulee vielä minuakin valmentamaan, Alex hehkuttaa haastattelun päätteeksi.

Yllä olevaan taulukkoon on listattu U20 SM-sarjan parhaana palkitut maalivahdit viimeisen kymmenen kauden ajalta. Rauman Lukko on ainoa seura, joka on 100% omalla pelaajatuotannollaan saanut kyseisen Jorma Valtonen -palkinnon kahdesti. Eli Lassi Lehtinen ja Alex Mäkelä ovat käyneet läpi koko pelaajapolkunsa kiekkokoulusta A-junioreihin asti vain ja ainoastaan Lukossa.

Pääkuva ja kukkakuva: Elmeri Elo, muut kuvat Alex Mäkelän kotialbumi.