Motivoitunut Lukko suuntaa kohti Jyväskylää
Julkaistu: 19.02.2021 00.00

Motivoitunut Lukko suuntaa kohti Jyväskylää

Kahden viikon ottelutauko on ohi ja niinpä hyvin harjoitellut Lukko suuntaa sunnuntaina kohti Jyväskylää kohdatakseen siellä JYPin kello 14.15.

- Olemme harjoitelleet hyvin ja tehokkaasti, mutta myös huilattu. Viime viikolla tehtiin hieman testejäkin jatkoa ajatellen ja nähtiin, että missä tällä hetkellä mennään. Joukkue on todellakin motivoitunut harjoitteluun ja siitä pitää nostaa hattua pelaajille. Työmäärästä ei olla lipsuttu, vaan aina kun tullaan hallille niin tekemisen meininki näkyy, sanaili päävalmentaja Sami Piilikangas.

Lukolla on tällä kaudelle ollut yhtenä ongelmakohtana pelien alut, sillä luvattoman usein vastustaja on päässyt rankaisemaan melko nopeasti kahdella tai jopa kolmella maalilla. Piilikankaan mukaan tuotakin asiaa on nyt käyty läpi.

- Olemme pyrkineet löytämään siihen lääkkeet ja muutenkin kaivattaisiin tasaisuutta. Loppujen lopuksi pelivalmius lähtee luonnollisesti pelaajista ja joukkueesta, jota valmennus voi omalta osaltaan auttaa, paalutti Piilikangas.

Lukon terveystilanne on tällä hetkellä niin hyvä kuin se tässä vaiheessa kautta vain voi olla. Pitkän kausi aiheuttaa väkisinkin rasituksia.

- Ainahan tässä vaiheessa kautta alkaa olla pienempiä vammoja ja rasituksia, joita ollaan koitettu myös hoitaa kuntoon. Lauantain harjoituksissa selviää muutaman pelaajan kunto ja samalla kokoonpano JYP-peliin, kertoi Piilikangas lopuksi.

Ennen JYP-ottelua Lukon pörssikärkenä on kapteeni Maija Koski, jonka 10 (6+4) tehopistettä oikeuttavat sijalle 56. Aliisa Toivonen on pörssissä 68., ja hän on nakuttanut 8 (6+2) tehopistettä. Ella Harjula Lukon sisäisessä pörssissä kolmantena ja hänellä on puolestaan vyöllään 6 (4+2) tehopistettä, nuo kuusi pistettä oikeuttavat Harjulan Naisten Liigan pörssissä sijalle 81.
Seuran uusimmat