Pelaajat Päättää -teemaviikko 11.-17.12.2017
23.11.2017 17:17 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Juniorit saavat toteuttaa toiveitaan

Rauman Lukko ry on mukana tänäkin vuonna joulun alla järjestettävällä Pelaajat Päättää -teemaviikolla.

Nimensä mukaisesti kyseisellä viikolla pelaajat saavat itse päättää millaisia harjoituksia he haluavat toteuttaa. Valmentajat ovat tarvittaessa apuna viikon suunnittelussa ja organisoinnissa. Toimintatavat ja tyyli ovat vapaat.

Kohderyhmän muodostavat ensisijaisesti 10-14 -vuotiaat pelaajat ja heidän valmentajansa. Idean takana on Suomen jääkiekon taitovalmentajat, jotka suosittelevat osallistumista myös muiden lajien liikunta- ja urheiluseuroille.

- Juniorilukko osallistuu toimintaan E- ja D-ikäluokkien osalta. Tämän lisäksi F-junioreille ollaan järjestämässä oma kevennetty versio viikosta. Tavoitteena on kannustaa myös sateenvarjoseurojamme tarttumaan haasteeseen, Lukon taitovalmentaja Antti Saarinen valottaa.

Viikon päätavoitteet ovat:

1. Vuorovaikutus ja yhdessä tekemisen lisääminen valmentajien ja pelaajien välillä.

2. Osallistaminen ja lasten toiveiden huomioiminen näkyväksi osaksi päivittäistä toimintaa lasten ja nuorten harrastustoiminnassa.

3. Pelaajan sisäisen motivaation kasvattaminen.

===================================

Pelaajat Päättää -viikko sosiaalisessa mediassa:

Facebook.com/PelaajatPaattaa

Twitter.com/PelaajatPaattaa


   
Lisää uutisia
Rauman Lukko ry
«  Joulukuu   »
Kategoriat