6
JOU
17.30
Ringette C, C-jun Kakkonen

Lukko - EKS  7 - 5

Tuki-areena 2

Jatkosarjan pelit käynnistyivät kahdella voitolla

Itsenäisyyspäivänä Lukko sai vastaansa Kakkoslohkon ensimmäisessä ottelussaan EKS:n Espoosta. Ottelu alkoi tasaisesti, mutta kahden erän jälkeen Lukko oli siirtynyt mukavan tuntuiseen 5-1 johtoon. Kolmas erä pelattiin numerollisesti 1-1 ja viimeisen erän vei vastustaja lukemin 1-3. Onneksi ottelun alkupuolella hankittu johto piti loppuun saakka ja peli päättyi Lukon riemukkaaseen 7-5 voittoon.

Lauantaina 10.12. lähdetttin aamuvarhaisella kohti Lahtea. Vastustaja oli joukkueelle vieras joten ei oikein tiedetty mitä oli vastassa. Joukkue saikin heti neljän ensimmäisen minuutin aikana shokkihoitoa, kun vastustaja siirtyi 2-0 johtoon. Pikkuhiljaa Lukkokin pääsi peliin paremmin mukaan ja joukkue tekikin seuraavat yhdeksän maalia. Lopussa taisi ote hieman herpaantua ja Lahti pääsi kaunistelemaan loppunumeroiksi 6-10. Pitkälle kotimatkalle oli mukava lähteä voittoisan pelin jälkeen.


Tilastot

7 - 5

EKS
1 - 14 - 01 - 11 - 3
4'MaaliLeppälä Lilli
4'MaalisyöttöRakkolainen Jenna
4'MaalisyöttöVirtanen Vilma
15'MaaliYläjä Lotta
15'MaalisyöttöOiva Juulia
17'MaaliLuonto Ella
17'MaalisyöttöVirtanen Vilma
17'MaalisyöttöRakkolainen Jenna
17'MaaliRakkolainen Jenna
17'MaalisyöttöVirtanen Vilma
17'MaalisyöttöLeppälä Lilli
18'MaaliOiva Juulia
18'MaalisyöttöYläjä Lotta
31'MaaliPuhakka Aada
31'MaalisyöttöOiva Juulia
42'MaaliLahti Jasmin
42'MaalisyöttöKaijanen Jenni
42'MaalisyöttöRehelmä Emma

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista